Aftat ja muut suun limakalvovauriot

Meiltä löydät tuotteet aftojen ja suun limakalvovaurioiden hoitoon ja ehkäisyyn. Valikoimassamme on esimerkiksi seuraavien tuotemerkkien tuotteita:

  • Aftamed
  • Aftex
  • Gum

Aftat tuntuvat ikäviltä suussa

 

Aftojen ilmaantumisen syitä ei ole saatu selvitettyä, mutta ne ovat jossain määrin perinnöllisiä ja laukaisevia tekijöitä ovat muun muassa stressi, tietyt ruoka-aineet sekä hormonaaliset muutokset. Yleensä aftoja ilmestyy ensimmäistä kertaa noin 10-19-vuotiaana ja iän myötä niitä tulee vähemmän.

Afta on soikea tai pyöreä haavauma. Se on väriltään vaalea ja sen reunat punoittavat. Ennen puhkeamista afta voi kutista ja puhkeamisen jälkeen se tuntuu kipeältä. Suuhun voi tulla haavaumia myös esimerkiksi puremisen tai liian kuuman ruuan seurauksena.

 

Aftan hoito helpottaa oireita

 

Yleensä afta paranee itsekseen noin kahdessa viikossa, mutta suuret aftat voivat oireilla useitakin viikkoja. Aftan hoito keskittyykin lievittämään oireita. Hyviä vaihtoehtoja itsehoitoon ovat erilaiset geelit ja sprayt, jotka muodostavat aftan päälle suojaavan kalvon. Esimerkiksi Aftamed Spray on suojaava ja hoitava suihke ja Aftex Aloclair geeli suojaa ja lievittää kipua. Aftan kipua voi helpottaa myös kipulääkkeillä.

Jos afta vaikeuttaa syömistä tai puhumista, sitä kannattaa näyttää lääkärille. Lääkärissä on hyvä käydä myös silloin, jos kipu ei lievity itsehoidolla tai jos suun haavaumat eivät parane parissa viikossa.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Lääke BEPANTHEN imeskelytabletti 100 mg 20 fol

Tuotenro: 484524
Bepanthen-imeskelytabletteja käytetään iho- ja limakalvovaurioiden hoidossa suu- ja nielutulehduksissa. Sen vaikuttava aine on dekspantenoli, joka muuttuu iho- ja limakalvokudoksessa B5-vitamiiniksi eli pantoteenihapoksi. Paikallisesti käytettynä dekspantenoli kulkeutuu ihoon ja limakalvoihin hyvin nopeasti. Haavojen paranemisessa B5-vitamiinilla on ihon rakennetta parantava vaikutus. Pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.
10,90

Aftamed geeli 15 ml

Tuotenro: 321006

Aftamed geeli lievittää heti aftojen ja suun haavaumien aiheuttamaan kipua. Edistää paranemista ja ennaltaehkäisee uusien aftojen ja haavaumien syntyä.

15,00
1 l = 1 000,00 €

Aftamed spray 20 ml

Tuotenro: 321005

Aftamed Spray on kätevä suihke aftojen ja suun haavaumien hoitoon. Lievittää välittömästi kipua ja edistää paranemista. Helppo ottaa mukaan!

15,00
1 l = 750,00 €

Aftamed suuvesi 150 ml

Tuotenro: 334589

Aftamed suuvesi lievittää aftojen ja suun haavaumien aiheuttamaa kipua, nopeuttaa haavaumien paranemista ja ehkäisee niiden uusiutumista. Alkoholiton.

15,00
1 l = 100,00 €

Aftex Aloclair Plus spray 15 ml

Tuotenro: 2101855

Aftex Aloclair Plus Spray on suusuihke aftoille ja muille suun haavaumille. Helppo annostella myös suun takaosassa oleviin kohtiin. Helpottaa kipua suojaamalla haavauman ja edistää paranemista.

13,90
1 l = 926,67 €

Aftex Aloclair Plus suuvesi 120 ml

Tuotenro: 2101707

Aftex Aloclair Plus suuvesi lievittää aftojen ja suun haavaumien aiheuttamaa kipua ja ärsytystä. Turvallinen kaiken ikäisille!

13,90
1 l = 115,83 €

Concquer Oral suihke suun limakalvoille 30 ml

Tuotenro: 341576

Concquer suihke suun limakalvoille - auttaa suojaamaan ja uudistamaan suunielun kuivia, kirveleviä ja ärtyneitä limakalvoja

19,40

GUM Aftaclear Gel 10 ml

Tuotenro: 2373934

GUM Aftaclear Gel on paikallisesti käytettävä geeli aftojen ja muiden suun haavaumien hoitoon. Helpottaa välittömästi kipua ja nopeuttaa haavan paranemista.

9,10
1 l = 910,00 €

GUM Aftaclear Rinse suuvesi 120 ml

Tuotenro: 2374080

GUM Aftaclear Rinse suuvesi auttaa ehkäisemään suun haavaumien ja aftojen pahenemista, leviämistä ja uusiutumista. Lievittää kipua välittömästi ja vaikuttaa pitkään.

14,50
1 l = 120,83 €

GUM Aftaclear Spray 15 ml

Tuotenro: 2374239

GUM Aftaclear Spray suihke aftojen ja muiden suun haavaumien hoitoon. Lievittää kipua välittömästi ja vaikuttaa pitkään. Helppo annostella taipuvan pumpun ansiosta.

14,50
1 l = 966,67 €

Gum Ortho Wax kirkas 5 kpl

Tuotenro: 2067684

GUM ORTHO Wax on ortodonttinen hammasrautojen kiinnikkeiden ja lankojen päällä käytettävä suojavaha.

 

4,50
1 kpl = 0,90 €

Bloxgel geeli 15 ml

Tuotenro: 2191385

Rajoitettu erä.

Bloxgel on tarkoitettu hampaiden puhkeamisen aiheuttamien oireiden hoitoon lapsilla ja erityisesti lievittämään kipua ja kohdealueen punoitusta.

7,90
Normaalihinta 11,30 €
1 l = 526,67 €
Säästät 30 %