Äidinmaito on parasta ravintoa vauvalle. Ruuan lisäksi pieni lapsi saa tärkeää läheisyyttä, ja imetyshetket ovat äidin ja vauvan yhteistä aikaa. Imetyksestä on hyötyä myös äidille – se muun muassa tukee synnytyksestä palautumista ja lievittää stressiä. Apteekkishopin valikoimista löytyy tarvikkeita helpottamaan tuoreen äidin imetystä ja arkea.
Äidinmaitoa voi pumpata monesta syystä. Esimerkiksi keskoset tai erityisen uneliaat vastasyntyneet saattavat tarvita pulloruokintaa ja pumppaamalla vauvalle voi tarjota oman äidin maitoa. Pumppaaminen mahdollistaa myös täysimettävän äidin erossaolon vauvasta ja antaa isälle tai muille läheisille tilaisuuden osallistua vauvan ruokintaan. Lansinohin käsikäyttöinen rintapumppu on kompakti ja helppo puhdistaa ja pitää mukana reissussa.
Joillakin vauvoilla on ruoan takaisinvirtausta tai muita ongelmia, jotka aiheuttavat runsasta pulauttelua. Lääkäri voi määrätä tähän avuksi ruuan sakeuttajaa. Esimerkiksi Nutrilonin Nutriton -jauhe sopii niin äidinmaidon kuin korvikkeenkin sakeuttamiseen. Tarvittaessa sitä voi sekoittaa myös kiinteään ruokaan.
Imetyksen ei kuulu sattua, mutta varsinkin ensimmäisinä viikkoina vastasyntyneen kanssa nännit voivat tuntua kipeiltä. Niin äiti kuin vauvakin opettelee vielä löytämään oikeaa imuotetta ja hormonit tekevät rinnoista herkät. Oikea imuote saattaa kadota myös myöhemmin, kun vauva kasvaa.
Tilapäiseksi avuksi kipeille rinnanpäille voi käyttää rintakumeja. Ne toimivat imetyksen tukena myös silloin, jos nännit ovat matalat tai sisäänpäinkääntyneet.
Imetys voi jättää nännit aroiksi ja pahimmillaan haavaisiksi. Tämä johtuu usein siitä, että nänni ei ole riittävän syvällä vauvan suussa ja suu pääsee hankaamaan sitä. Imuotteen korjaamisen lisäksi nänneille voi ensiavuksi laittaa voidetta. Esimerkiksi Lansinohin lanoliinivoide suojaa rinnanpäitä ja nopeuttaa niiden paranemista. Myös Bepanthen ja Bevita R sopivat rikkonaisille nänneille. Tarvittaessa rinnoilla voi käyttää sidoksia, kuten Nursicare rintasidoksia.
Imettävän äidin rinnat saattavat vuotaa maitoa. Maitoa tihkuu erityisesti imetyksen aikana ja vauvan itkiessä. Liivinsuojilla saa vaatteet suojattua maitotahroilta. Ne auttavat myös kipeitä nännejä, kun iho ja vaatteet pysyvät kuivina eivätkä ärsytä ihoa.
Lansinohin erittäin ohuet liivisuojat istuvat luonnollisesti myös märkinä ja ne kiinnittyvät itsestään teipin avulla.
Bevita R Rasvainen vitamiini voideBevita R vedetön ja rasvainen voide nopeuttaa ihon paranemista ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Mainio esimerkiksi rohtuneisiin huuliin, rikkonaisiin suupieliin ja rikkinäisille kynsinauhoille.
1 kg = 632,50 €
|
Lansinoh kertakäyttöiset liivinsuojat 24 kplTuotenro: 2005494Lansinoh kertakäyttöiset liivisuojat on hyvin istuvat ja ohuet. Leveä teippi pitää suojan hyvin paikoillaan.
1 kpl = 0,28 €
|
Lansinoh lanoliinivoideLansinoh lanoliinivoide aroille nänneille suojaa ja nopeuttaa paranemista. Lisäaineeton, turvallinen luonnontuote. Hoitaa myös rohtuneet huulet, kyynärpäät, vaippaihottuman ja pienet haavaumat.
1 l = 1 123,00 €
|
Lansinoh maidonkerääjä/alipainerintapumppuTuotenro: 2188100Alipaineella toimiva, konepesun kestävä pumppu rintamaidon keräämiseen. |
Lansinoh nänninkohottajaTuotenro: 2256246Lansinoh nänninkohottaja avuksi imettämiseen. Suppilolla saa sisäänpäin kääntyneen nännin vedettyä ulos hellävaraisesti imetystä varten. Pakkauksessa kaksi eri kokoista suppiloa. |
Lansinoh orgaaninen nännivoide 56 gTuotenro: 2209237Lansinoh orgaaninen nännivoide soveltuu aroille nänneille ja kuivalle iholle. Hajuton, mauton ja väritön.
1 kg = 504,29 €
|
Lansinoh pestävä liivinsuoja + pesupussi 4 kplTuotenro: 2211886Lansinoh pestävät liivinsuojat ovat erittäin imukykyisiä, pehmeitä ja vuotamattomia pesusta pesuun. Pisaranmallinen ja muotoiltu liivinsuoja asettuu hyvin rintaa vasten ja on miellyttävän tuntuinen.
1 kpl = 3,87 €
|
Lansinoh rintakumi 20 mm 2 kplTuotenro: 2210441100% silikonista valmistettu rintakumi auttamaan imetyksen haasteissa. Tehokas apuväline auttamaan vauvaa saamaan rinnanpäästä otteen. Rintakumien käyttö imetysasiantuntijan suositusten mukaisesti.
1 kpl = 6,99 €
|
Lansinoh rintakumi 24 mm 2 kplTuotenro: 2210292100% silikonista valmistettu rintakumi auttamaan imetyksen haasteissa. Tehokas apuväline auttamaan vauvaa saamaan rinnanpäästä otteen. Rintakumien käyttö imetysasiantuntijan suositusten mukaisesti.
1 kpl = 6,99 €
|
Lansinoh rintapumppuTuotenro: 2017481Lansinoh käsikäyttöinen rintapumppu on kevyt ja tehokas. Helppo puhdistaa! |
Multi-Mam Compresses 12 kplTuotenro: 2255032Geeliä sisältävä taitos rinnanpäiden hoitoon imettäville äideille. Välitön rauhoittava vaikutus. |
Multi-Mam Protect 30 mlTuotenro: 2153898Multi-Mam Protect voide auhoittaa ja suojaa kuivia ja rikkoutuneita rinnanpäitä. Vegaaninen. Neutraali haju ja maku.
1 l = 415,00 €
|
Nursicare rintasidokset 6 kplTuotenro: 9506766Nursicare-rintasidokset on suunniteltu vähentämään imetyksen alussa koettua kipua ja hoitamaan rikkinäisiä rinnanpäitä. Hoitavat sidokset vähentävät tulehdusreaktiota ja pitävät yllä optimaalisen kosteuden haavan paranemiselle. Ei tartu kiinni haavaan.
Tuote on tilapäisesti loppunut.
1 kpl = 4,20 €
|
Nutrilon Nutriton jauhe 135 gTuotenro: 2053247Ravinnon sakeuttamiseen tarkoitettu kliininen ravintovalmiste ruoan takaisinvirtauksen ruokavaliohoitoon.
1 kg = 120,74 €
|