Tilaa Apteekkishopin uutiskirje!

Kuulet ensimmäisena tarjouksista, uutuuksista ja testiryhmistä.

Uutiskirjeen tilaajalahjana saat 5 €:n arvoisen etukupongin sähköpostiisi.

Ikä        

Axilur

Axilur on koirille ja kissoille tarkoitettu matolääke, joka torjuu kaikkia Suomen yleisimpiä sisäloisia. Se tehoaa myös niiden vaeltaviin toukkamuotoihin. Sisäloiset aiheuttavat lemmikille ikäviä vaivoja, kuten ruuansulatusongelmia, väsymystä ja hidastunutta kasvua.

Valikoimistamme löytyy

Matolääkkeet koirille

 

Suomessa koirilta löytyvät sisäloiset ovat tavallisesti suolinkaisia, hakamatoja tai giardia-alkueläimiä. Myös heisimatoja esiintyy, mutta harvemmin. Madoista kärsivä koira oireilee usein ripulina ja yskänä. Erityisesti pennut saattavat sairastua vakavasti ja niiden kasvu voi heikentyä. Aikuiset koirat voivat olla myös täysin oireettomia. 

Koiran madotus

Koiranpennut madotetaan 2 viikon, 12 viikon ja 15 viikon ikäisinä. Siitä eteenpäin pennut ja aikuiset koirat madotetaan ulostenäytetutkimuksen tai yksilöllisen, eläinlääkärin tekemän riskiarvion perusteella. Sisäloisten riskiä lisäävät muun muassa raatojen tai raa’an lihan syöminen ja matkustaminen.

 

Kissan madotus

 

Kissojen madot ovat yleensä suolinkaisia. Jos kissa pääsee ulkoilemaan, sille voi tarttua myös heisimatoja. Kissoilla on tavattu lisäksi giardia-alkueläimen aiheuttamia tartuntoja. Kissanpennuilla sisäloisten aiheuttamia oireita ovat muun muassa laihtuminen, pullottava vatsa, oksentelu, ripuli ja huonokuntoinen turkki. Aikuisilla kissoilla tartunnat ovat useimmiten oireettomia.

 

Axilur-tuotteiden käyttö

 

Oikea annos Axiluria määritellään lemmikin painon mukaan. Kissoille ja koirille annetaan Axiluria 50 mg painokiloa kohti kolmena peräkkäisenä päivänä. 250 mg tabletti sopii siis 5-kiloiselle kissalle tai koiralle ja 500 mg tabletti 10-kiloiselle lemmikille.Tabletit voi tarvittaessa puolittaa. Rakeina annettava Axilur sopii parhaiten suurille koirille. Yhdessä raepussissa on lääkeainetta 44-kiloisen lemmikin kerta-annokseen.

Axilur annetaan aina ruokailun yhteydessä. Tabletit voidaan murskata tai liuottaa pieneen määrään vettä, joten lääkkeen saa sekoitettua ruokaan. Se on lähestulkoon hajutonta ja mautonta, joten lemmikit syövät sen helposti ruuan seassa. 

 

Axiluria valmistaa MSD Animal Health

 

Axilur on MSD Animal Healthin tuotemerkki. MSD on Suomen johtavia eläinlääkeyrityksiä ja se toimii 140 maassa. Yrityksen missio on parantaa niin lemmikkien kuin tuotantoeläintenkin elämänlaatua ja se kehittää jatkuvasti ratkaisuja eläinten lääkintään. Muita MSD:n kuluttajatuotemerkkejä ovat esimerkiksi Scalibor ja Exspot. Lisäksi yritys myy eläinlääkäreille rokotteita ja lääkkeitä.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Lääke AXILUR 22% matolääke 10 x 10 g rakeet

Tuotenro: 419994

Matolääke koirien ja kissojen sukkulamatojen kypsien ja epäkypsien muotojen, Taenia-heisimatojen häätöön sekä koirien kliinisen Giardia-infektion hoitoon. Axiluria käytetään myös vastasyntyneiden pentujen suolinkais- ja hakamatoinfektioiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon lääkitsemällä narttu tiineyden loppuvaiheessa ja imetyksen alkuvaiheessa. Valmisteen vaikuttava aine on fenbendatsoli.

63,60

Lääke AXILUR 250 mg matolääke 10 tai 20 tablettia

Matolääke koirien ja kissojen sukkulamatojen kypsien ja epäkypsien muotojen, Taenia-heisimatojen häätöön sekä koirien kliinisen Giardia-infektion hoitoon. Axiluria käytetään myös vastasyntyneiden pentujen suolinkais- ja hakamatoinfektioiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon lääkitsemällä narttu tiineyden loppuvaiheessa ja imetyksen alkuvaiheessa. Valmisteen vaikuttava aine on fenbendatsoli. Axilurin annos on 250 mg tabletti 5 elopainokiloa kohti päivittäin kolmena peräkkäisenä päivänä.

11,50

Lääke AXILUR 500 mg matolääke 10 tablettia

Tuotenro: 474858

Matolääke koirien ja kissojen sukkulamatojen kypsien ja epäkypsien muotojen, Taenia-heisimatojen häätöön sekä koirien kliinisen Giardia-infektion hoitoon. Axiluria käytetään myös vastasyntyneiden pentujen suolinkais- ja hakamatoinfektioiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon lääkitsemällä narttu tiineyden loppuvaiheessa ja imetyksen alkuvaiheessa. Valmisteen vaikuttava aine on fenbendatsoli. Axilurin annos on yksi 500 mg tabletti 10 elopainokiloa kohti päivittäin kolmena peräkkäisenä päivänä.

18,89