Ulko- ja sisäloiset

Lemmikin ulko- ja sisäloiset ovat ikävä, mutta yleinen vaiva. Eläinten hoitoon kuuluukin olennaisesti lemmikin madottaminen sekä kirppujen ja punkkien häätö. Loisia voidaan myös ennaltaehkäistä tehokkaasti. ApteekkiShopista löydät tehokkaat ja luotettavat tuotteet lemmikkisi madottamiseen ja kirppujen ja punkkien häätöön - myös ennaltaehkäisevästi. 

Koiran madotus

Koiran madot ovat Suomessa useimmiten suolinkaisia ja hakamatoja, heisimadot ovat harvinaisempia. Madot voivat sairastuttaa erityisesti pennut vakavasti. Koira oireilee usein ripulina ja yskänä ja pennun kasvu saattaa heikentyä. Useimmiten aikuisen koiran madotus tehdään ulostenäytteen tai riskiarvion perusteella. Erityisesti tiineet nartut, koiranpennut ja kennelissä asuvat koirat on tärkeää madottaa huolellisesti esimerkiksi Axilurilla.
 
Kissan madotus

Kissalla madot ovat yleensä suolinkaisia, mutta ulkoilevalla kissalla voi olla myös heisimatoja. Ne oireilevat laihtumisena ja ruuansulatuskanavan ongelmina, kuten oksenteluna ja ripulina. Madoista kärsivä pentu kasvaa yleensä huonosti, on laiha ja sen vatsa voi pullottaa. Kissalla voi olla myös hakamato, mutta se on harvinainen eikä usein haittaa kissaa.
 
Kissan madotuksen tarve riippuu kissan elintavoista. Aikuinen sisäkissa ei yleensä tarvitse säännöllistä madottamista, kun taas vapaana ulkoileva kissa on hyvä madottaa jopa kuukausittain. Oman kissan madotustarpeesta on hyvä kysäistä eläinlääkärikäynnin yhteydessä. Erityisen tärkeää on huolehtia pentujen ja tiineiden kissojen madotuksesta. Esimerkiksi Drontal vet tehoaa kaikkiin merkittävimpiin kissojen sisäloisiin.
 
Ulkoloiset

Lemmikkien yleisimpiä ulkoloisia ovat punkit, väiveet ja kirput. Ulkoloiset saa useimmiten häädettyä helposti paikallisilla liuoksilla tai sumutteilla, joita käytetään muutaman viikon tai kuukauden välein. Kirput oireilevat useimmiten kutinana ja hilseilynä keväällä tai kesällä. Kirppu häädetään siihen tarkoitetulla lääkkeellä. Esimerkiksi Frontline vet sopii kissoille ja koirille.  
 
Täi oireilee koiralla usein kutinana, mutta niitä voi olla myös kutisemattomalla koiralla. Kissoilla ei esiinny täitä. Täin voi erottaa paljaalla silmällä, ne viihtyvät usein päässä ja eturinnassa. Täitartunta hoidetaan ulkoloisten häätöön tarkoitetulla valmisteella, kuten Exspotilla. Väiveitä taas esiintyy sekä koirilla että kissoilla. Ne oireilevat vaihtelevana kutinana ja diagnoosi voidaan varmistaa mikroskoopilla. Väiveet häädetään samoilla valmisteilla kuin täit, mutta hoidon lisäksi myös lemmikin peti ja ympäristö on tärkeää siivota huolellisesti.
 
Ulkoileva lemmikki voi saada punkin keväästä syksyyn. Punkkeja voi torjua esimerkiksi koirille sopivalla Scalibor punkkipannalla tai sekä koirille että kissoille sopivalla Symppis karkotepannalla. Joskus punkki pääsee tarrautumaan ennaltaehkäisystä huolimatta. Silloin sen voi irrottaa lemmikistä turvallisesti esimerkiksi punkkikoukulla tai punkkilassolla.

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 30 / 83 tuloksesta

Lääke AXILUR 22 % vet rakeet 10x10 g

Tuotenro: 419994

Matolääke koirien ja kissojen sukkulamatojen kypsien ja epäkypsien muotojen, Taenia-heisimatojen häätöön sekä koirien kliinisen Giardia-infektion hoitoon.

77,30

Lääke AXILUR 250 mg vet tabl 10 fol

Tuotenro: 444760

Matolääke koirien ja kissojen sukkulamatojen kypsien ja epäkypsien muotojen, Taenia-heisimatojen häätöön sekä koirien kliinisen Giardia-infektion hoitoon.

13,71

Lääke AXILUR 500 mg vet tabl 10 fol

Tuotenro: 474858

Matolääke koirien ja kissojen sukkulamatojen kypsien ja epäkypsien muotojen, Taenia-heisimatojen häätöön sekä koirien kliinisen Giardia-infektion hoitoon.

22,40

Lääke BAYVANTIC VET ENINTÄÄN 4 KG PAINAVILLE KOIRILLE 40/200 mg paikallisvaleluliuos 4x0,4 ml

Tuotenro: 044519

Bayvantic vet paikallisvaleluliuos on koirien ulkoloislääke, joka tehoaa ja antaa suojaa puutiaisia (punkki), hyttysiä, hietasääskiä, pistokärpäsiä ja kirppuja vastaan. Ulkoloisia tappava sekä karkottava vaikutus kestää jopa neljä viikkoa. Bayvanticin teho perustuu kahteen vaikuttavaan aineeseen, imidaklopridiin ja permetriiniin. Ei alle 7 viikon ikäisille tai alle 1,5 kg:n painoisille koiranpennuille eikä kissoille. Annostus valitaan sopivankokoisesta pipettipakkauksesta koiran painon mukaan.

45,77

Lääke BAYVANTIC VET KOIRILLE 10-25 KG 250/1250 mg paikallisvaleluliuos 4x2,5 ml

Tuotenro: 017399

Bayvantic vet paikallisvaleluliuos on koirien ulkoloislääke, joka tehoaa ja antaa suojaa puutiaisia (punkki), hyttysiä, hietasääskiä, pistokärpäsiä ja kirppuja vastaan. Ulkoloisia tappava sekä karkottava vaikutus kestää jopa neljä viikkoa. Bayvanticin teho perustuu kahteen vaikuttavaan aineeseen, imidaklopridiin ja permetriiniin. Ei alle 7 viikon ikäisille tai alle 1,5 kg:n painoisille koiranpennuille eikä kissoille. Annostus valitaan sopivankokoisesta pipettipakkauksesta koiran painon mukaan.

55,75

Lääke BAYVANTIC VET KOIRILLE 25-40 KG 400/2000 mg paikallisvaleluliuos 4x4 ml

Tuotenro: 017217

Bayvantic vet paikallisvaleluliuos on koirien ulkoloislääke, joka tehoaa ja antaa suojaa puutiaisia (punkki), hyttysiä, hietasääskiä, pistokärpäsiä ja kirppuja vastaan. Ulkoloisia tappava sekä karkottava vaikutus kestää jopa neljä viikkoa. Bayvanticin teho perustuu kahteen vaikuttavaan aineeseen, imidaklopridiin ja permetriiniin. Ei alle 7 viikon ikäisille tai alle 1,5 kg:n painoisille koiranpennuille eikä kissoille. Annostus valitaan sopivankokoisesta pipettipakkauksesta koiran painon mukaan.

66,56

Lääke BAYVANTIC VET KOIRILLE 4-10 KG 100/500 mg paikallisvaleluliuos 4x1 ml

Tuotenro: 017388

Bayvantic vet paikallisvaleluliuos on koirien ulkoloislääke, joka tehoaa ja antaa suojaa puutiaisia (punkki), hyttysiä, hietasääskiä, pistokärpäsiä ja kirppuja vastaan. Ulkoloisia tappava sekä karkottava vaikutus kestää jopa neljä viikkoa. Bayvanticin teho perustuu kahteen vaikuttavaan aineeseen, imidaklopridiin ja permetriiniin. Ei alle 7 viikon ikäisille tai alle 1,5 kg:n painoisille koiranpennuille eikä kissoille. Annostus valitaan sopivankokoisesta pipettipakkauksesta koiran painon mukaan.

51,28

Lääke BAYVANTIC VET KOIRILLE 40-60 KG 600/3000 mg paikallisvaleluliuos 4x6 ml

Tuotenro: 423894
Bayvantic vet paikallisvaleluliuos koirille 40-60 kg on koirien ulkoloislääke, joka tehoaa ja antaa suojaa puutiaisia (punkki), hyttysiä, hietasääskiä, pistokärpäsiä ja kirppuja vastaan. Ulkoloisia tappava sekä karkottava vaikutus kestää jopa neljä viikkoa. Bayvanticin teho perustuu kahteen vaikuttavaan aineeseen, imidaklopridiin ja permetriiniin. Ei alle 7 viikon ikäisille tai alle 40 kg:n painoisille koiranpennuille eikä kissoille.
87,65

Lääke CANEX VET 2,2 % oraalipasta 10 g

Tuotenro: 588004

Canex oraalipasta on suoraan tuubista tai ruiskulla suun kautta annosteltava matolääke koiralle. Sitä käytetään koiran suoliston suolinkais- ja hakamatotartuntojen hoitoon, 10 g pakkauksen sisältö riittää 15 kg painavan ja 24 g pakkauksen sisältö 36 kg painavan koiran kertakäsittelyyn.

8,34

Lääke CANEX VET 2,2 % oraalipasta 24 g

Tuotenro: 084418

Canex oraalipasta on suoraan tuubista tai ruiskulla suun kautta annosteltava matolääke koiralle. Sitä käytetään koiran suoliston suolinkais- ja hakamatotartuntojen hoitoon, 10 g pakkauksen sisältö riittää 15 kg painavan ja 24 g pakkauksen sisältö 36 kg painavan koiran kertakäsittelyyn.

17,05

Lääke CAZITEL 230/20 mg vet tabl, kalvopääll 2 fol

Tuotenro: 443688

Cazitel on matojen häätöön tarkoitettu valmiste kissoille. Sen vaikuttavat aineet ovat pratsikvanteeli ja pyranteeli, joita käytetään sukkulamatojen ja heisimatojen aiheuttamien sekainfektioiden hoitoon.

9,68

Lääke CAZITEL PLUS 50 mg/144 mg/150 mg vet tabl 2 fol

Tuotenro: 192001

Cazitel Plus on matojen häätöön tarkoitettu valmiste koirille. Sen vaikuttavat aineet ovat pratsikvanteli, pyranteeli ja febanteeli, joita käytetään sukkulamatojen ja heisimatojen aiheuttamien sekainfektioiden hoitoon.

9,46

Lääke CAZITEL TABLETIT SUURILLE KOIRILLE vet tabl 2 fol

Tuotenro: 161803

Cazitel on matojen häätöön tarkoitettu lääke suurille koirille. Sen vaikuttavat aineet ovat pratsikvanteli, pyranteeli ja febanteeli. Valmistetta käytetään sukkula- ja heisimatojen aiheuttamien sekainfektioiden hoitoon.

23,67

Lääke DOLPAC VET TABLETIT KESKIKOKOISILLE KOIRILLE 200,28/49,94/50 mg tabl 6 fol

Tuotenro: 159175

Dolpac Vet on koirien tablettimuotoinen matolääke. Sen vaikuttavat aineet ovat pratsikvanteli, oksanteeli ja pyranteeli.

22,87

Lääke DOLPAC VET TABLETIT PIENILLE KOIRILLE 40,06/9,99/10 mg tabl 10 fol

Tuotenro: 159164

Dolpac Vet on koirien tablettimuotoinen matolääke. Sen vaikuttavat aineet ovat pratsikvanteli, oksanteeli ja pyranteeli. Dolpacia käytetään painonmukaisin annoksin koirien sukkulamatojen ja heisimatojen aikuismuotojen häätöön.

15,65

Lääke DOLPAC VET TABLETIT SUURILLE KOIRILLE 500,70/124,85/125 mg tabl 3 fol

Tuotenro: 159198

Dolpac Vet on koirien tablettimuotoinen matolääke. Sen vaikuttavat aineet ovat pratsikvanteli, oksanteeli ja pyranteeli. Dolpacia käytetään painonmukaisin annoksin koirien sukkulamatojen ja heisimatojen aikuismuotojen häätöön.

19,75

Lääke DRONBITS 150/144/50 mg vet tabl 2 fol

Tuotenro: 509045

Lihanmakuinen Dronbits 150 mg/144 mg/50 mg tabletti on pienille koirille tarkoitettu sisäloislääke, joka tehoaa kerta-annoksena pyörö- ja heisimatoihin. Dronbitsin vaikuttavat aineet ovat pratsikvanteeli, pyranteeli ja febanteeli. Ei alle 2 kg painaville koirille.

9,19

Lääke DRONBITS 525/504/175 mg vet tabl 2 fol

Tuotenro: 465677

Lihanmakuinen Dronbits 525 mg/504 mg/175 mg tabletti on suurille koirille tarkoitettu sisäloislääke, joka tehoaa kerta-annoksena pyörö- ja heisimatoihin. Dronbitsin vaikuttavat aineet ovat pratsikvanteeli, pyranteeli ja febanteeli. Ei alle 7 kg painaville koirille.

21,32

Lääke DRONBITS 525/504/175 mg vet tabl 8 fol

Tuotenro: 109685

Lihanmakuinen Dronbits 525 mg/504 mg/175 mg tabletti on suurille koirille tarkoitettu sisäloislääke, joka tehoaa kerta-annoksena pyörö- ja heisimatoihin. Dronbitsin vaikuttavat aineet ovat pratsikvanteeli, pyranteeli ja febanteeli. Ei alle 7 kg painaville koirille.

79,50

Lääke DRONCIT VET 50 mg tabl 2 fol

Tuotenro: 535421

Droncit on tablettimuotoinen matolääke heisimatojen häätöön kissoille ja koirille. Kerta-annoksena annettava lääke sisältää vaikuttavana aineena pratsikvantelia. Kerta-annoksena 1 tabletti 10 painokiloa kohden, tabletit voi puolittaa.

8,73

Lääke DRONCIT VET 50 mg tabl 20 fol

Tuotenro: 460465

Droncit on tablettimuotoinen matolääke heisimatojen häätöön kissoille ja koirille. Kerta-annoksena annettava lääke sisältää vaikuttavana aineena pratsikvantelia. Kerta-annoksena 1 tabletti 10 painokiloa kohden, tabletit voi puolittaa.

68,61

Lääke DRONSPOT VET 30/7,5 mg paikallisvaleluliuos 2x0,35 ml

Tuotenro: 430762
Dronspot vet on kissoille tarkoitettu paikallisvaleluliuos sukkula- ja heisimatojen aiheuttamien sekatartuntojen hoitoon. Ei alle kahdeksan viikon ikäisille tai alle 0,5 kg painoisille kissanpennuille.
13,48

Lääke DRONSPOT VET 60/15 mg paikallisvaleluliuos 2x0,7 ml

Tuotenro: 046503
Dronspot vet on kissoille tarkoitettu paikallisvaleluliuos sukkula- ja heisimatojen aiheuttamien sekatartuntojen hoitoon. Ei alle kahdeksan viikon ikäisille tai alle 0,5 kg painoisille kissanpennuille.
14,76

Lääke DRONSPOT VET 96/24 mg paikallisvaleluliuos 2x1,12 ml

Tuotenro: 413011
Dronspot vet on kissoille tarkoitettu paikallisvaleluliuos sukkula- ja heisimatojen aiheuttamien sekatartuntojen hoitoon. Ei alle kahdeksan viikon ikäisille tai alle 0,5 kg painoisille kissanpennuille.
15,97

Lääke DRONTAL VET 230/20 mg tabl, kalvopääll 2 fol

Tuotenro: 522301

Drontal vet on matolääke kissoille pyörömatojen (suolinkaiset, hakamadot) ja heisimatojen häätöön. 

8,97

Easypill kissoille ja koirille 1 kpl 10 g

Tuotenro: 321794

Easypill helpottaa tablettien antamista lemmikille.

2,65
1 kg = 265,00 €

Lääke EFFIPRO KESKIKOKOISILLE KOIRILLE 100 mg/ml vet paikallisvaleluliuos 4x1,34 ml

Tuotenro: 037413

Effipro on paikallisvaleluliuos kirppujen ja puutiaisten häätöön. Sen vaikuttavalla aineella fiproniililla on enintään 8 viikkoa kestävä vaikutus aikuisiin kirppuihin ja enintään 4 viikkoa kestävä vaikutus puutiaisiin. Kirput kuolevat 24 tunnin kuluessa. Puutiaiset kuolevat yleensä 48 tunnin kuluessa jouduttuaan kosketuksiin fiproniilin kanssa Mutta jos tiettyjen lajien puutiaisia on kiinnittyneenä, kun valmiste annostellaan, kaikki puutiaiset eivät välttämättä kuole seuraavien 48 tunnin kuluessa, mutta ne voivat kuolla viikon kuluessa. Ei saa käyttää 2 kuukautta nuoremmilla tai alle 2 kg painoisilla pennuilla, koska tutkimustuloksia ei ole. Nämä pipettikoot on tarkoitettu vain koirille.

27,14

Lääke EFFIPRO KISSOILLE 100 mg/ml vet paikallisvaleluliuos 4x0,5 ml

Tuotenro: 037368

Effipro 0,5 ml on paikallisvaleluliuos kirppujen ja puutiaisten häätöön kissoille. Sen vaikuttava aine fiproniili tehoaa kirppuihin ja puutiaisiin. Kirput kuolevat 24 tunnin kuluessa. Puutiaiset kuolevat yleensä 48 tunnin kuluessa jouduttuaan kosketuksiin fiproniilin kanssa. Jos tiettyjen lajien puutiaisia on kiinnittyneenä, kun valmiste annostellaan, kaikki puutiaiset eivät välttämättä kuole seuraavien 48 tunnin kuluessa, mutta ne voivat kuolla viikon kuluessa. Ei saa käyttää 2 kuukautta nuoremmille tai alle 1 kg painaville kissoille eikä kaneille.

23,13

Lääke EFFIPRO PIENILLE KOIRILLE 100 mg/ml vet paikallisvaleluliuos 4x0,67 ml

Tuotenro: 037391

Effipro on paikallisvaleluliuos kirppujen ja puutiaisten häätöön. Sen vaikuttavalla aineella fiproniililla on enintään 8 viikkoa kestävä vaikutus aikuisiin kirppuihin ja enintään 4 viikkoa kestävä vaikutus puutiaisiin. Kirput kuolevat 24 tunnin kuluessa. Puutiaiset kuolevat yleensä 48 tunnin kuluessa jouduttuaan kosketuksiin fiproniilin kanssa Mutta jos tiettyjen lajien puutiaisia on kiinnittyneenä, kun valmiste annostellaan, kaikki puutiaiset eivät välttämättä kuole seuraavien 48 tunnin kuluessa, mutta ne voivat kuolla viikon kuluessa. Ei saa käyttää 2 kuukautta nuoremmilla tai alle 2 kg painoisilla pennuilla, koska tutkimustuloksia ei ole. Nämä pipettikoot on tarkoitettu vain koirille.

23,13

Lääke EFFIPRO SUURILLE KOIRILLE 100 mg/ml vet paikallisvaleluliuos 4x2,68 ml

Tuotenro: 037436

31,91
1 - 30 / 83 tuloksesta