Nenän limakalvojen kuivuus on yleinen ongelma. Esimerkiksi kuiva ilma, allergiat ja flunssat voivat kuivattaa limakalvoja. Nenän kostutukseen ja kuivien limakalvojen hoitoon löytyy onneksi monia vaihtoja. Apteekkishopista löydät muun muassa seuraavien tuotemerkkien tuotteita:
Nenän limakalvojen kuivuus johtuu useimmiten siitä, että ne eivät muodosta riittävästi limaa. Se voi aiheutua kuivasta sisäilmasta, sairastetusta flunssasta, pakkasesta tai tupakoinnista. Yksi yleinen syy on nenän tukkoisuuteen käytettävät nenäsumutteet. Liian suurina määrinä tai pitkään käytettynä ne kuivattavat nenän limakalvoja ja limakalvot saattavat jopa halkeilla. Myös allergia ja runsas niistäminen kuivattavat nenää.
Nenän kuivuminen voi aiheuttaa monia oireita. Limakalvot tuntuvat ikäviltä ja kuivuneet limakalvot voivat karstoittua, hajota ja vuotaa verta. Nenä saattaa tuntua tukkoiselta, koska nenän limakalvojen kuivuus saa nenän muodostamaan liian vähän tai liian sitkeää limaa.
Tavallisesti kuivan nenän kostutukseen suositellaan A-vitamiinia. Sitä saa apteekista voiteina, tippoina tai sumutteena. Nenän kostutukseen tarkoitetut A-vitamiinituotteet ovat turvallisia myös jatkuvassa käytössä, joten niitä voi käyttää huoletta aina tarvittaessa. Hyvä voide on A-Vita PLUS -nenävoide. Tippoina voi käyttää A-Vita PLUS nenätippoja. A-vitamiinisuihkeita ovat muun muassa Auvoin hoitava A-vitamiini tai Nasolin A-vitamin nenäsuihke. Toinen vaihtoehto nenän kostutukseen on seesamiöljy, kuten Nasolin Nozoil tai Naso seesamiöljy.
Nenän limakalvojen kuivuutta voi myös ennaltaehkäistä. Se kannattaa erityisesti silloin, jos nenän kuivuus vaivaa usein. Esimerkiksi nosteuttavan nenäsuihkeen voi ottaa käyttöön jo ennen kuin sitä tarvitsee esimerkiksi alkutalvella tai ennen lentomatkaa. Nuhanenää voi hoitaa tukkoisuuteen tarkoitettujen nenäsuihkeiden sijaan myös nenähuuhtelulla tai suolasuihkeilla, kuten Physiomer Normal & Jet Spraylla tai Naso NaCL nenäsumutteella.
A-Vita Hydra Plus -nenäsuihke 20 mlTuotenro: 341935A-Vita Hydra Plus on hyaluronihappoa sisältävä tehokkaasti kosteuttava nenäsuihke. Biotiini, A- ja E-vitamiini auttavat pitämään limakalvot joustavina. |
A-Vita PLUS -nenäsuihke 20 mlTuotenro: 341938A-vita PLUS -nenäsuihketta käytetään kosteuttamaan ja hoitamaan nenän limakalvoja. |
A-Vita PLUS -nenävoide 10 gTuotenro: 341937A-vita PLUS -nenävoidetta käytetään kosteuttamaan ja hoitamaan nenän limakalvoja. A-vita PLUS -nenävoidetta käytetään myös hoitamaan rohtuneitä nenänpieliä.
1 kg = 1 200,00 €
|
A-Vita PLUS nenätipat 30 mlTuotenro: 341936A-vita Plus kosteuttaa ja hoitaa nenän kuivia limakalvoja.
1 l = 400,00 €
|
Auvoin hoitava A-vitamiini nenäsuihke 20 mlTuotenro: 2148880Auvoin nenäsuihketta käytetään kosteuttamaan ja hoitamaan nenän kuivia limakalvoja sekä edistämään nenän epiteelin uusiutumista. Suomessa kehitetty.
Normaalihinta
12,60 €
1 l = 500,00 €
Säästät 21 %
|
Humidose nenän kostutusliuos 50 mlTuotenro: 9281071Humidose kosteuttaa kuivia nenän limakalvoja ja avaa tukkoista nenää.
Normaalihinta
9,60 €
1 l = 144,00 €
Säästät 25 %
|
Uusi MAR Plus Care nenäsumute 20 mlTuotenro: 2192235MAR Plus Care nenäsumute nenän limakalvojen kostuttamiseen, puhdistamiseen ja hoitoon esimerkiksi nuhan ja nenän tukkoisuuden yhteydessä.
1 l = 485,00 €
|
Naso Dexpanthenol ratiopharm 20 mlTuotenro: 2008548Nenäsumute hoitaa ja kosteuttaa hellävaraisesti nenän kuivia limakalvoja. Valmiste sopii koko perheelle. Säilöntäaineeton. Tuote on tilapäisesti loppunut.
1 l = 480,00 €
|
Naso Fresh seesamiöljy ratiopharm nenäsumute 10 mlTuotenro: 2131399Naso Fresh nenäsuihke. Säilöntäaineeton, luonnollinen tukihoito nenän kuiville limakalvoille.
1 l = 960,00 €
|
Naso NaCl 0,9 % nenäsumute ratiopharm 20 mlTuotenro: 2051415Naso NaCl ratiopharm -nenäsumute soveltuu tukkoisen nenän puhdistukseen. Sitä voi käyttää myös nenän limakalvojen kostuttamiseen silloin, kun kuivuus johtuu kuivasta sisäilmasta. Luonnollinen ja säilöntäaineeton. |
Naso NaCl Ratiopharm nenä-/silmätipat 20 x 2 mlTuotenro: 2034361Naso NaCl Ratiopharm on steriili ja fysiologinen suolaliuos kerta-annospipeteissä. Sopii nenän ja silmien puhdistamiseen, huuhteluun ja kostuttamiseen. Erinomainen nuhaisen vauvan nenän putsaamiseen.
|
Naso seesamiöljy ratiopharm nenäsumute 10 mlTuotenro: 2031250Naso seesamiöljy nenäsumute hoitaa ja kosteuttaa nenän kuivia limakalvoja luonnollisesti.
1 l = 960,00 €
|
Nasolin A-vitamin nenäsuihke 10 mlTuotenro: 9252691Nasolin A-vitamin nenäsuihke hoitaa ja kosteuttaa nenän kuivia limakalvoja. Sopii 2-vuotiaasta alkaen.
Normaalihinta
9,50 €
Säästät 25 %
|
Nasolin A-vitamin nenäsuihke sitruuna-mentoli 10 mlTuotenro: 9281566Nasolin A-vitamin nenäsuihke hoitaa ja kosteuttaa nenän kuivia limakalvoja. Sopii 2-vuotiaasta alkaen. Sitruuna-mentolin tuoksuinen.
Normaalihinta
9,50 €
Säästät 25 %
|
Nasolin A-vitamin nenäsuihke timjami-eukalyptus 10 mlTuotenro: 9281577Nasolin A-vitamin nenäsuihke hoitaa ja kosteuttaa nenän kuivia limakalvoja. Sopii 2-vuotiaasta alkaen. Timjami-eukalyptuksen tuoksuinen.
Normaalihinta
9,50 €
Säästät 25 %
|
Nasolin FluStopper 15 mlTuotenro: 9260182Nasolin FluStopper auttaa pysäyttämään flunssan etenemisen heti ensioireiden ilmaannuttua. Suihke myös irrottaa limaa, poistaa taudinaiheuttajia sekä hoitaa turvonneita ja ärtyneitä nenän limakalvoja.
Normaalihinta
11,30 €
1 l = 565,33 €
Säästät 25 %
|
NASOLIN Nozoil nenäsumute 10 mlTuotenro: 9281588Nozoil on hoitava ja kosteuttava seesamiöljysuihke nenän kuiville limakalvoille. Nozoil on säilöntäaineeton, mauton ja tuoksuton.
Normaalihinta
10,20 €
1 l = 765,00 €
Säästät 25 %
|
Nenä Suola 20 x 2,7 gTuotenro: 9103584Nenä Suola Merisuolaa nenän suolavesihuuhteluun kätevissä annospusseissa.
1 kg = 90,74 €
|
Physiomer Hyperton Spray 20 mlTuotenro: 2101889Physiomer Hyperton Spray on hypertoninen nenäsuihke, joka helpottaa tukkeutuneen nenän oireita vilustumisen, nuhan, allergian tai nenä- tai sivuontelovaivojen (rinosinuiitti) aikana. Voidaan käyttää päivittäin.
1 l = 500,00 €
|
Physiomer Menthol nenäsuihke 20 mlTuotenro: 2149722Physiomer Menthol Spray on hypertoninen nenäsumute, joka helpottaa tukkeutuneen nenän oireita. Nenäsuihkeen sisältämä minttu-uute antaa virkistävän tunteen. Luonnollinen vaihtoehto avaaville lääkkeellisille nenäsuihkeille. Sopii päivittäiseen käyttöön.
1 l = 500,00 €
|
WellO2 Care hyvinvointilaiteTuotenro: 2401644WellO2 Care hyvinvointilaite hengityselinten vahvistamiseen. Avaa ja kosteuttaa hengitysteitä, irrottaa limaa ja harjoittaa hengityslihaksia.
|
WellO2 kantolaukkuTuotenro: 2169472Kätevä kantolaukku WellO2 hengityslaitteelle ja sen lisäosille. |
WellO2 mentolitabletti 20 kplTuotenro: 2401529WellO2 mentolitabletti on raikastava aromaattinen tabletti käytettäväksi WellO2 laitteen kanssa. Liuotetaan veteen. Sopii myös höyryhengitykseen ilman laitetta.
1 kpl = 0,46 €
|
|
WellO2 nenämaskiTuotenro: 2401370WellO2 Care laitteeseen sopiva nenämaski ylähengitysteiden avaamiseen ja tukkoisuuden vähentämiseen. |
WellO2 suukappalesarja 3 kplTuotenro: 2401792Vaihdettavat suukappaleet WellO2 laitteeseen.
1 kpl = 5,47 €
|
Otrivin Natural Aloe Vera nenäsumuteAloe veraa sisältävä hellävarainen merisuolaliuos. Puhdistaa hellästi tukkoista nenää esim. vilustumisen tai allergiaoireiden yhteydessä.
1 l = 105,00 €
|
Nasolin kosteuttava nenäsuihke 20 mlTuotenro: 9294513Kosteuttava suhke nenän kuiville limakalvoille.
Normaalihinta
9,50 €
1 l = 356,50 €
Säästät 25 %
|
APTEEKKI Hoitava nenäsumute Dekspantenoli 25 mlTuotenro: 9289816Hoitava öljytön nenäsuihke kuiville ja vaurioituneille nenän limakalvoille. Rauhoittava ja kosteuttava vaikutus. Sisältää dekspantenolia (5 %), joka korjaa ja uudistaa nenän vaurioitunutta ja ärtynyttä limakalvoa.
1 l = 380,00 €
|
WellO2 MyBreath älykäs suukappaleTuotenro: 2254845WellO2 MyBreath älykäs suukappale WellO2-laitteeseen. Tämän älykkään lisälaitteen avulla voidaan mitata ja seurata keuhkojen hengityslihasvoimaa, ilmanvirtausta keuhkoputkissa sekä hengityksen kokonaiskapasiteettia. WellO2-sovellus tarjoaa erilaisia harjoitusohjelmia, joiden avulla voi esimerkiksi lievittää flunssan oireita, vahvistaa hengityslihaksia urheilusuoritusta varten tai huoltaa ääntä ennen esiintymistä. |
1 - 30 / 31 tuloksesta |
|