Ohuet hiukset

Monilla suomalaisilla on tyypillisesti ohuet hiukset ja esimerkiksi stressaava elämäntapa tai ikääntyminen saattavat ohentaa hiuksia entisestään. Ohuita hiuksia voi onneksi vahvistaa hyvin valituilla hiustenhoitotuotteilla. 

Vahvista ohuita hiuksia hoitavilla shampoilla, hoitoaineilla sekä nieltävillä lisäravinteilla. Apteekkishopin valikoimasta löydät muun muassa Vichyn tuuheuttavan shampoon, biotiinia sisältävät lisäravinteet sekä keratiinivalmisteet joiden avulla voit vahvistaa ohuita hiuksia. Lisäksi hiustenlähtöä voi ennaltaehkäistä, jotta hiukset eivät ohene lisää.

Elintavat ja ikä ohentavat ja hauraannuttavat hiuksia

Elintapamme vaikuttavat merkittävästi hiusten kuntoon ja saattavat aiheuttaa niiden ohenemista. Yksipuolinen tai liian niukka ravinto onkin yleinen syy oheneville hiuksille. Hiukset eivät saa kaikkia tärkeitä rakennusaineita ja alkavat haurastua. Myös stressi ohentaa hiuksia yleensä noin neljän kuukauden kuluessa stressaavasta tilanteesta, kuten avioerosta, läheisen kuolemasta tai rajusta taudista.

Joillakin hiukset ovat luonnollisesti ohuemmat kuin toisilla, eikä siihen voi juurikaan vaikuttaa. Hiukset voi kuitenkin pitää mahdollisimman hyväkuntoisina, jotta ne eivät haurastu ja katkeile. Kaikkien hiukset alkavat ohentua iän myötä, koska hiusten elinkaari lyhenee. Yksittäiset hiukset irtoavat aikaisemmin kuin ennen, mutta uusia hiuksia ei kasva yhtään entistä nopeammin. 

 

Miten hiukset saa pysymään tuuheina ja hyvinvoivina?

Terve hiuspohja luo edellytykset vahvojen ja tuuheiden hiusten kasvuun. Hiuksia kannattaa pestä tarpeeksi usein, mutta ei liikaa, jotta hiuspohja pysyy puhtaana, mutta ei kuivu. Sopiva pesuväli on noin 2 - 4 päivää. Ohuet hiukset voi pestä esimerkiksi Aco Hair Volumising shampoolla, joka vahvistaa ja tuuheuttaa hiuksia. 

Jos hiukset eivät ole kuivat, niille voi käyttää tuuheuttavaa hoitoainetta, kuten Aco Hair Volumising hoitoainetta. Kuiville hiuksille kannattaa ensisijaisesti valita kosteuttavia tuotteita, jotta ne vahvistuvat eivätkä katkeile. 

 

Ravintolisät varmistavat ravinteiden saannin

Tärkeiden vitamiinien, kivennäisaineiden tai rasvahappojen puutos voi ohentaa hiuksia. Ravintolisien avulla saa helposti varmistettua, että elimistö saa riittävästi kaikkia vahvojen hiusten tarvitsemia tärkeitä ainesosia. Hiusten kuntoon vaikuttavat esimerkiksi rauta, sinkki, foolihappo ja biotiini. 

Hyviä biotiinivalmisteita ovat esimerkiksi Apteq Biotiini Extra, Biotiini Strong Hair & Nail ja Helein Strong Biotin +. Plantur 39 hiuspohjaa ravitseva kapseli ja Priorin Extra ovat nimenomaan hiuspohjaa vahvistavia ja hiustenlähtöä ennaltaehkäiseviä ravintolisiä.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
31 - 37 / 37 tuloksesta

Rausch Ginseng-kofeiini shampoo 200 ml

Tuotenro: 9252735

Rausch Ginseng-kofeiini shampoo sisältää mm. hiuspohjaa ja hiuksia vahvistavaa ginsengjuurta, guaranan siemenuutetta ja verenkiertoa vilkastuttavaa kofeiinia. Parantaa hiusten rakennetta; hiuksista tulee vahvemmat ja runsaamman tuntuiset.

20,90
1 l = 104,50 €

Rausch Hiustinktuura 200 ml

Tuotenro: 9252878

Rausch Hiustinktuura on tehokas erikoishoito hiustenlähtöön. Kosteuttaa ja vilkastuttaa hiuspohjan verenkiertoa ja vahvistaa näin hiuspohjaa ja hiustenkasvua.

33,70
1 l = 168,50 €

System4 Bio Botanical Serum 150 ml

Tuotenro: 2214658

Hiuspohjan pintaverenkiertoa stimuloiva seerumi oheneville hiuksille. Ylläpitämällä hiuspohjan tasapainoa luodaan olosuhteet terveelle hiusten kasvulle sekä estetään hiusten oheneminen.

22,10
1 l = 147,33 €

System4 Bio Botanical Shampoo 250 ml

Tuotenro: 2214351

Hiuspohjan luonnollista tasapainoa ja hyvinvointia ylläpitävä shampoo oheneville hiuksille. Shampoo sisältää rauhoittavia ja kuorivia tehoaineita, hiuspohjan pintaverenkiertoa stimuloivia kasviuutteita ja virkistävää mentolia. Säännöllinen käyttö luo edellytykset terveelle hiustenkasvulle.

22,10
1 l = 88,40 €

System4 Bio Botanical Vital Cure 150 ml

Tuotenro: 2214500

System 4 Bio Botanical Vital Cure on hellävarainen hoitoaine hiustenlähtöön ja oheneville hiuksille.

22,10
1 l = 147,33 €

Cutrin Bio+ Strenghtening Shampoo For Women 250 ml

Tuotenro: 2255156

CUTRIN BIO+ Strengthening Shampoo For Women on puhdistava ja vahvistava shampoo, suunniteltu erityisesti naisille, joilla on ohenevat hiukset tai jotka kasvattavat pitkiä hiuksia.

20,40
1 l = 81,60 €

Cutrin Bio+ Strenghtening Conditioner For Women 200 ml

Tuotenro: 2255305

CUTRIN BIO+ Strengthening Conditioner For Women on vahvistava ja ravitseva hoitoaine, joka lisää hiusten käsiteltävyyttä, joustavuutta ja kiiltoa.

20,40
1 l = 102,00 €
31 - 37 / 37 tuloksesta