Rauta

Rauta on mukana useissa kehon toiminnoissa ja sen tärkein tehtävä on kuljettaa happea elimille. Raudanpuute on yleisimpiä puutostiloja. Apteekkishopista löydät rautavalmisteita eri muodoissa: nesteenä, tabletteina ja kapseleina. Saatavilla on muun muassa seuraavien tuotemerkkien tuotteita:

Raudanpuute aiheuttaa usein anemian

 

Raudanpuute aiheuttaa herkästi anemiaa ja se onkin yleisin syy anemialle. Vaikka kaikki solut tarvitsevat rautaa, suurin osa elimistön raudasta kuluu punasolujen valmistukseen.  Raudanpuuteanemia voi aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten väsymystä, päänsärkyä, hengästymistä ja sykkeen nousua. Se saattaa näkyä myös ihon kalpeutena ja kynsien haurastumisena.

Tavallisesti raudanpuuteanemia johtuu siitä, että rautaa on menetetty verenvuodon takia. Jos verta ei ole menetetty esimerkiksi onnettomuudessa, syynä voi olla verenvuoto mahalaukussa, suolistossa tai peräpukamissa. Hedelmällisessä iässä olevien naisten anemian taustalla on yleensä runsaat kuukautiset. Anemian syy tulisi aina selvittää lääkärin avulla.

 

Raudanpuutetta voi olla ilman anemiaa

 

Raudanpuute voi olla myös ilman anemiaa. Se voi olla hankalampi huomata, koska silloin hemoglobiini on normaali, mutta ferritiini eli varastorauta on alhainen. Tyypillisiä raudanpuutteen oireita ovat heikotus ja väsymys. Oireet vaihtelevat ja voivat olla hyvinkin moninaisia, koska rautaa tarvitaan kaikkien solujen toiminnassa.

Raudanpuute ilman anemiaa johtuu yleensä verenvuodosta, raudan imeytymisen ongelmista tai lisääntyneestä raudan kulutuksesta. Erityisesti hedelmällisessä iässä olevat naiset, kasvissyöjät ja kestävyysurheilijat ovat raudanpuutteen riskiryhmää.

 

Raudanpuutteen hoito rautavalmisteilla

 

Raudanpuuteanemiaa ja raudanpuutetta ilman anemiaa hoidetaan tankkaamalla elimistön rautavarastoja apteekista saatavilla rautavalmisteilla ja -lisillä. Lisärautaa on saatavilla monessa eri muodossa. Esimerkiksi Obsidan ja Spartofer ovat kapseleita, jotka niellään veden kanssa. Jos kapselien nieleminen on hankalaa tai nestemäinen valmiste on muuten mukavampi ottaa, Floravital ja Floradix ovat hyviä vaihtoehtoja.

 

Rautalisän ottaminen

 

Rautalisillä voi olla haittavaikutuksia, kuten pahoinvointia, vatsakipua, ummetusta tai ripulia. Niiden takia rauta kannattaa aloittaa pienemmällä annoksella. Esimerkiksi puolikas tabletti päivässä tai raudan ottaminen vain joka toinen päivä voi vähentää haittavaikutuksia. Pikkuhiljaa annoksen voi nostaa halutulle tasolle. 

Monet ruoka-aineet, kuten kahvi ja tee, kalsium ja soija vähentävät raudan imeytymistä. Siksi rautavalmisteet kannattaa ottaa tyhjään vatsaan. C-vitamiini taas parantaa raudan imeytymistä. Jos ravinnosta ei saa riittävästi C-vitamiinia, kannattaakin valita rautavalmiste, jossa sitä on mukana, kuten Ferrodan tai Ainoa Rauta.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
31 - 34 / 34 tuloksesta

Bioteekki Super Laktoferriini + Rauta & C 40 kaps.

Tuotenro: 2189538

Bioteekki Super Laktoferriini + rauta & C -vitamiini on monipuolinen ravintolisä raudan imeytymisen tueksi.

31,60
1 kapseli(a) = 0,79 €

Puhdistamo Pharma Tripla Rauta 50 kaps

Tuotenro: 2256709

Puhdistamo Pharman Tripla Rauta on vahva ja monipuolinen rautavalmiste. Vatsaystävällinen raudan ja laktoferriinin yhdistelmä.

18,40
1 kapseli(a) = 0,37 €

Uusi SiderAL Drops 30 ml

Tuotenro: 9527677

SiderAL® DROPS on hyvänmakuinen nestemäinen rautavalmiste, joka on helppo annostella pienellekin lapselle.

19,80
1 l = 660,00 €

Lääke MALTOFER purutabletti 100 mg 30 fol

Tuotenro: 597794
16,90
31 - 34 / 34 tuloksesta