Ripuli on tavallisimpia vatsavaivoja. Apteekkishopilla on laaja valikoima ripulia lievittäviä tuotteita, kuten lääkkeitä, jota helpottavat oiretta sekä nesteytysjuomia ja maitohappobakteerivalmisteita. Meiltä löydät muun muassa seuraavien tuotemerkkien tuotteita:
Ripuli on vetistä ulostamista ja tihentynyttä ulostamistarvetta. Sen lisäksi voi esiintyä muitakin oireita, kuten pahoinvointia, oksentelua, kouristuksenomaista vatsakipua ja vilkastuneita suoliääniä. Joskus ripulin lisäksi oireena on kuumetta ja jäsensärkyä.
Tavallisesti äkillinen ripuli johtuu suolistoinfektiosta. Syynä voi olla bakteerin aiheuttama ruokamyrkytys tai viruksen aiheuttama tauti, kuten norovirus. Ripuli saattaa johtua myös esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymästä, laktoosi-intoleranssista tai keliakiasta. Joillekin esimerkiksi ksylitoli tai sorbitoli aiheuttaa ripulia.
Useimmiten ripulia voidaan hoitaa kotona. Tärkeintä on nauttia runsaasti nesteitä ja huolehtia riittävästä ravinnosta huonosta voinnista huolimatta. Nestetasapainoa voi tukea esimerkiksi Nesteytys Ratiopharm poretableteilla. Ripulin oireita voi helpottaa itsehoitolääkkeillä. Loperamidi, kuten Imodium tai Imocur, vaikuttaa ruuansulatuskanavaan ja vähentää suoliston kouristelua. Lisäksi vatsan hyvinvointia voi tukea maitohappobakteereilla.
Ripulin aikana vointia on tärkeää seurata, ettei elimistö pääse kuivumaan. Jos oireet jatkuvat yli viikon, on hyvä käydä lääkärissä. Myös esimerkiksi verinen ripuli tai oksennus tai yleistilan huonontuminen ovat syitä hakeutua lääkäriin.
APTEEKKI Nesteytys pore appelsiini 10 tabl.Tuotenro: 9284085Kun kehosi tarvitsee nesteytystä. Raikkaan appelsiininmakuinen nesteytysvalmiste. Sopii myös vegaaneille.
1 tabletti(a) = 1,38 €
|
Benegast Dimexanol Adult 10 poretabl.Tuotenro: 2106227Dimexanol on kätevä poretabletti ripulin hoitoon. Dimexanol hoitaa akuuttia ripulia ja palauttaa nestetasapainoa.
1 tabletti(a) = 1,36 €
|
Benegast Dimexanol Kids 10 poretabl.Tuotenro: 2106375Dimexanol Kids on kätevä poretabletti pienten lasten ripulin hoitoon. Dimexanol Kids hoitaa akuuttia ripulia ja palauttaa nestetasapainoa.
1 tabletti(a) = 1,36 €
|
Lääke CARBO MEDICINALIS kapseli, kova 200 mg 30 folTuotenro: 476747
Carbo Medicinalis -kapselien vaikuttava aine kykenee sitomaan itseensä ruoansulatuskanavassa olevia haitallisia ja ei-toivottuja aineita. Kapseleita käytetään akuuttiin ripuliin ruokavaliohoidon lisänä.
10,98 €
|
Diplomag IBS Ripuli 30 kaps.Tuotenro: 2151959Diplomag IBS Ripuli helpottaa ärtyvästä suolesta johtuvia vatsakipuja, ripulia ja liiasta kaasunmuodostuksesta aiheutuvia kipuja.
1 kapseli(a) = 0,61 €
|
Floridral 6 x 4,86 g vadelmaTuotenro: 9238677Vadelmanmakuinen Floridral on maitohappobakteereja sisältävä glukoosi-elektrolyyttijuoma nestetasapainon ylläpitoon esim. vatsataudin aikana. |
Floridral 6 x 4,86 g babyTuotenro: 9235102Floridral Baby on markkinoiden ainoa maustettu glukoosi-elektrolyyttijuoma, joka ei sisällä keinotekoisia makeutusaineita. Banaaninmakuinen. |
Fluid Balans 20 x 5,6 gTuotenro: 9235058Omenanmakuinen glukoosi-elektrolyyttijuomajauhe nestetasapainon palauttamiseen. |
Gelsectan 60 kaps.Tuotenro: 9263988Gelsectan palauttaa suoliston normaalin toiminnan ja lievittää ripulia, vatsakipua, vatsan alueen jännitystä, turvotusta ja ilmavaivoja. Sopii IBs-oireista kärsiville ja suolistoyliherkkyydestä tai lääkkeiden käytöstä johtuviin vatsaoireisiin.
1 kapseli(a) = 0,70 €
|
Lääke HIDRASEC kapseli, kova 100 mg 10 folTuotenro: 513253
Hidrasec on ripulilääke, jonka vaikuttava aine on rasekadotriili. Hidrasecia käytetään aikuisten (18 vuotta täyttäneiden) äkillisen ripulin oireiden hoitoon, kun ripulin syytä ei voida hoitaa tai täydentävänä hoitona silloin, kun taudin syytä voidaan hoitaa. Alle 18-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.
9,79 €
|
Lääke IMOCUR kapseli, kova 2 mg 16 folTuotenro: 445403
Imocur on ripulin hoitoon tarkoitettu lääke, joka vaikuttaa ruoansulatuskanavan seinämän lihaksistoon ja hidastaa suoliston liikkeitä. Se tekee ulosteet kiinteämmiksi ja vähentää ulostuskertoja ja ulosteen määrää.
6,99 €
|
Lääke IMOCUR kapseli, kova 2 mg 8 folTuotenro: 445429
Imocur on ripulin hoitoon tarkoitettu lääke, joka vaikuttaa ruoansulatuskanavan seinämän lihaksistoon ja hidastaa suoliston liikkeitä. Se tekee ulosteet kiinteämmiksi ja vähentää ulostuskertoja ja ulosteen määrää.
3,49 €
|
Lääke IMODIUM kapseli, pehmeä 2 mg 12 folTuotenro: 497499
Imodium pehmeät kapselit on tarkoitettu äkillisen ja tilapäisen ripulin hoitoon varsinkin silloin kun tavallisia tabletteja on vaikea niellä.
9,86 €
|
Lääke IMODIUM tabletti, kalvopäällysteinen 2 mg 16 folTuotenro: 569285
Imodium on ripulin hoitoon tarkoitettu lääke.
9,86 €
|
Lääke IMODIUM tabletti, kalvopäällysteinen 2 mg 8 folTuotenro: 569277
Imodium on ripulin hoitoon tarkoitettu lääke.
5,42 €
|
Lääke IMODIUM tabletti, suussa hajoava 2 mg 12 folTuotenro: 080755
Imodium on ripulilääke tilapäisen ripulin hoitoon. Sen vaikuttava aine on loperamidi. Imodium mintunmakuinen suussa hajoava tabletti liukenee kielen päältä nopeasti, eikä sen ottamiseen tarvita vettä. Alle 12-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.
9,86 €
|
Lääke IMODIUM PLUS tabletti 2/125 mg 12 folTuotenro: 583813
Imodium plus lievittää sekä äkillisen ripulin että siihen liittyvän vatsan kouristelua, pingotusta ja ilmavaivoja.
9,82 €
|
Lääke IMODIUM PLUS tabletti 2/125 mg 6 folTuotenro: 124832
Imodium plus lievittää sekä äkillisen ripulin että siihen liittyvän vatsan kouristelua, pingotusta ja ilmavaivoja.
5,50 €
|
Lääke LOPEX kapseli, kova 2 mg 10 folTuotenro: 112477Lopex on ripulilääke, joka vaikuttaa suoraan ruuansulatuskanavaan ja vähentää suolen kouristelutaipumusta. |
Nesteytys Ratiopharm 10 poretablettiaTuotenro: 2373728Nesteytys ratiopharm neste- ja suolatasapainon säätelyyn esim. mahataudin, runsaan hikoilun tai rankan urheilun aikana. Poretabletit on helppo ottaa mukaan! Raikkaan sitruunan makuinen.
1 kpl = 1,34 €
|
Nolact Plus 30 tablTuotenro: 9519856Nolact Plus on monipuolinen entsyymivalmiste ruuansulatuksen tueksi. Sen sisältämät ruuansulatusentsyymit pilkkovat muun muassa ruuan sisältämää laktoosia, rasvoja, gluteenia sekä tiettyjä hiilihydraatteja. Tuote ei korvaa keliaakikon gluteenitonta ruokavaliota.
1 tabletti(a) = 0,55 €
|
Lääke OSMOSAL jauhe oraaliliuosta varten 2 x 10,65 gTuotenro: 542944
Osmosal-oraaliliuos on tarkoitettu lapsille ja aikuisille äkillisen ripulitaudin hoitoon. Osmosal korvaa tavanomaisen ripulitaudin yhteydessä menetetyn veden, natriumin ja kaliumin. Osmosal-liuoksen sisältämä sokeri edistää veden ja natriumin imeytymistä suolistosta, ja sen sisältämä sitraatti korjaa elimistön happo-emästasapainon häiriöitä.
Tuote on tilapäisesti loppunut. |
Lääke PRECOSA jauhe oraalisuspensiota varten 250 mg 10 kplTuotenro: 400877
Precosa hoitaa ripulin syitä ja oireita korjaten ripuliin liittyvää suolistomikrobiston epätasapainoa. Precosa estää ripulia aiheuttavien taudinaiheuttajien kuten salmonella, E. coli, shigella ja stafylokokit toimintaa ja vaikutuksia suolistossa. Precosan käyttö lyhentää ripulin kestoa, vähentää ripulikertoja ja kiinteyttää ulostetta. Precosa soveltuu lasten ja aikuisten ripulin hoitoon.
7,71 €
Precosa ennaltaehkäisee antibioottien aiheuttamaa ripulia korjaten antibioottien aiheuttamaa suolistomikrobiston epätasapainoa. Antibiootit eivät vaikuta Precosaan eli se voidaan annostella samanaikaisesti antibioottien kanssa. |
Lääke PRECOSA jauhe oraalisuspensiota varten 250 mg 20 kplTuotenro: 543163
Precosa hoitaa ripulin syitä ja oireita korjaten ripuliin liittyvää suolistomikrobiston epätasapainoa. Precosa estää ripulia aiheuttavien taudinaiheuttajien kuten salmonella, E. coli, shigella ja stafylokokit toimintaa ja vaikutuksia suolistossa. Precosan käyttö lyhentää ripulin kestoa, vähentää ripulikertoja ja kiinteyttää ulostetta. Precosa soveltuu lasten ja aikuisten ripulin hoitoon.
13,67 €
Precosa ennaltaehkäisee antibioottien aiheuttamaa ripulia korjaten antibioottien aiheuttamaa suolistomikrobiston epätasapainoa. Antibiootit eivät vaikuta Precosaan eli se voidaan annostella samanaikaisesti antibioottien kanssa. |
Lääke PRECOSA kapseli, kova 250 mg 20 kplTuotenro: 590822
Precosa hoitaa ripulin syitä ja oireita korjaten ripuliin liittyvää suolistomikrobiston epätasapainoa. Precosa estää ripulia aiheuttavien taudinaiheuttajien kuten salmonella, E. coli, shigella ja stafylokokit toimintaa ja vaikutuksia suolistossa. Precosan käyttö lyhentää ripulin kestoa, vähentää ripulikertoja ja kiinteyttää ulostetta. Precosa soveltuu lasten ja aikuisten ripulin hoitoon.
13,92 €
Precosa ennaltaehkäisee antibioottien aiheuttamaa ripulia korjaten antibioottien aiheuttamaa suolistomikrobiston epätasapainoa. Antibiootit eivät vaikuta Precosaan eli se voidaan annostella samanaikaisesti antibioottien kanssa. |
Lääke PRECOSA kapseli, kova 250 mg 30 folTuotenro: 547652
Precosa hoitaa ripulin syitä ja oireita korjaten ripuliin liittyvää suolistomikrobiston epätasapainoa. Precosa estää ripulia aiheuttavien taudinaiheuttajien kuten salmonella, E. coli, shigella ja stafylokokit toimintaa ja vaikutuksia suolistossa. Precosan käyttö lyhentää ripulin kestoa, vähentää ripulikertoja ja kiinteyttää ulostetta. Precosa soveltuu lasten ja aikuisten ripulin hoitoon.
19,87 €
Precosa ennaltaehkäisee antibioottien aiheuttamaa ripulia korjaten antibioottien aiheuttamaa suolistomikrobiston epätasapainoa. Antibiootit eivät vaikuta Precosaan eli se voidaan annostella samanaikaisesti antibioottien kanssa. |
Lääke PRECOSA kapseli, kova 250 mg 50 kplTuotenro: 169766
Precosa hoitaa ripulin syitä ja oireita korjaten ripuliin liittyvää suolistomikrobiston epätasapainoa. Precosa estää ripulia aiheuttavien taudinaiheuttajien kuten salmonella, E. coli, shigella ja stafylokokit toimintaa ja vaikutuksia suolistossa. Precosan käyttö lyhentää ripulin kestoa, vähentää ripulikertoja ja kiinteyttää ulostetta. Precosa soveltuu lasten ja aikuisten ripulin hoitoon.
30,98 €
Precosa ennaltaehkäisee antibioottien aiheuttamaa ripulia korjaten antibioottien aiheuttamaa suolistomikrobiston epätasapainoa. Antibiootit eivät vaikuta Precosaan eli se voidaan annostella samanaikaisesti antibioottien kanssa. |
ProibsPROIBS on ärtyvän suolen oireyhtymään (IBS) liittyvän vatsakivun, turvotuksen/turvotuksen tunteen, ripulin ja/tai ummetuksen hoitoon.
1 kpl = 1,25 €
|
Resorb Original 2 x 10 tabl.Tuotenro: 8000087Resorb Original on glukoosi-elektrolyytti poretabletti, jota käytetään tuomaan elimistöön nestettä ja suoloja. |
Resorb Sport 10 pussiaTuotenro: 8000111Resorb Sport on glukoosi-elektrolyytti valmiste, joka auttaa palauttamaan elimistön neste- ja suolatasapainon. Sisältää magnesiumia ja kalsiumia. Sitruksenmakuinen ravintolisä.
1 annos(ta) = 1,27 €
|
1 - 30 / 35 tuloksesta |
|