Etusivu Eläimet Korvat ja silmät
Korvat ja silmät
Lemmikin korvista ja silmistä huolehtiminen on olennainen osa lemmikin hoitoa. Kissojen ja koirien korvat ja silmät on hyvä tarkistaa aika ajoin, jotta ne pysyvät terveinä ja puhtaina. Kun korvien ja silmien ongelmat huomataan ajoissa, ne on helppo hoitaa. Apteekkishopista löytyy niiden kotihoitoon turvallisia ja hellävaraisia tuotteita, kuten korvahuuhteita ja silmätippoja.
Korvien hoitaminen ja puhdistus
Korvavaivat tuntuvat lemmikistä ikäviltä ja saattavat esimerkiksi kutittaa tai haitata kuuloa. Kissan tai koiran korvat kannattaakin tarkistaa säännöllisesti, jotta mahdolliset ongelmat saadaan hoidettua ajoissa. Yleisiä korvavaivoja ovat korvan likaisuus, korvatulehdus ja korvapunkki. Apteekkishopista saa tarvittaessa korvahuuhteita sekä kissan ja koiran korvatipat ilman reseptiä.
Lemmikin korvat puhdistetaan vain silloin, jos ne ovat likaiset. Joskus korvaan saattaa kertyä vahaa tai korva voi olla ärtynyt. Silloin korvan saa puhdistettua korvahuuhteella tai -liuoksella. AniVox koiran korvahuuhde liuottaa korvavahaa ja sillä voi puhdistaa myös tulehtuneet korvakäytävät. Otoact korvanpuhdistusliuos sopii sekä koirien että kissojen korvavahan poistamiseen.
Korvatulehduksesta tai korvapunkista kärsivä lemmikki on aina syytä viedä eläinlääkäriin.
Silmien hoitaminen ja puhdistus
Lemmikin hoitoon kuuluu myös sen silmien hyvinvoinnista huolehtiminen. Kissalla ja koiralla terveet silmät ovat kirkkaat ja hieman kosteat eivätkä rähmi. Jos silmät rähmivät ja punoittavat, lemmikillä saattaa olla silmätulehdus, joka vaatii eläinlääkärin hoitoa. Lievemmät ongelmat voidaan hoitaa kotona puhdistamalla tai kosteuttamalla silmiä apteekista saatavilla turvallisilla tuotteilla.
Lemmikin silmä on syytä puhdistaa, jos siinä on eritteitä tai likaa, kuten pölyä tai roskia. Vetcare silmäpuhdiste sopii koiran ja kissan silmien ja silmäluomien puhdistamiseen. Silmäpuhdistetta annostellaan pumpuliin ja silmä pyyhitään ulkokulmasta sisäkulmaan. Jos lemmikki aristaa silmäänsä tai silmä punoittaa tai rähmii, on hyvä kääntyä eläinlääkärin puoleen.
Koiran silmät voivat ärtyä, jolloin ne tarvitsevat kosteutusta. Aptus SentrX sopii hyvin koiran silmien kostuttamiseen ja kuivasilmän tukihoitoon. Koiran tai kissan silmät saattavat tarvita kosteutusta myös silmävammojen yhteydessä. Silmävammat tulee aina käydä näyttämässä eläinlääkärille, jotta ne saadaan hoidettua oikein. Hoitoa voidaan tukea esimerkiksi Aptus SentrX Eye gel -silmätipoilla, jotka voitelevat ja kostuttavat lemmikin silmiä.
AIKA silmien kostutustippa 10 mlTuotenro: 334898Lemmikkien kuivien silmien kostuttamiseen kehitetty hellävarainen ja säilöntäaineeton kostutustippa. Kostuttavana aineena luonnollinen hyaluronaani. 16,29 €
1 l = 1 629,00 €
|
An-Hypro Silmägeeli eläimille 7 mlTuotenro: 999281An-HyPro silmägeeli on tehokas ja hellävarainen ratkaisu eläinten silmien hoitoon. Sopii kaikille eläimille, myös allergisille 30,85 €
1 l = 4 407,14 €
|
AniVox korvahuuhde eläimille 100 mlTuotenro: 9116754AniVox Korvahuuhde liuottaa tehokkaasti korvavahaa ja puhdistaa tulehtunutta, kutisevaa, ärtynyttä ja erittävää korvakäytävää. 18,02 €
1 l = 180,20 €
|
Aptus SentrX Eye drops 10 mlTuotenro: 332279
Aptus SentrX sarjan uusin tuote on Eye Drops. Eye Dropsia voidaan käyttää esimerkiksi ärtyneiden silmien kostuttamiseen ja koiran kuivasilmän (KCS) tukihoitoon. Eye Drops muistuttaa silmän luonnollista kyynelnestettä. Sen hyaluronihapporakenne on muokattu siten, että se pysyy mahdollisimman pitkään silmän pinnalla pitäen sen liukkaana ja kosteana.
33,40 €
1 l = 3 340,00 €
|
Aptus SentrX Eye gel 10 x 3 mlTuotenro: 331963
Eye Gel on hoitavampi tippa kuin Eye Drops. Eye Gel silmätipat hoitavat ja voitelevat ärtyneitä silmiä. Ne sopivat myös traumojen ja haavojen hoidon tueksi. Tipat sopivat koirille, kissoille ja hevosille. Valmiste on säilöntäaineeton.
192,20 €
1 l = 6 406,67 €
|
CleanAural korvapuhdiste koirille 100 mlTuotenro: 321250Korvapuhdiste koirille. Sopii säännölliseen puhdistukseen sekä pitkäaikaiseen käyttöön.
19,55 €
1 l = 195,50 €
|
CleanAural Sensitive Korvapuhdiste herkkäkorvaisille koirille 100 mlTuotenro: 321635Korvapuhdiste herkkäkorvaisille koirille. Sopii erityisesti pennuille ja aikuisille koirille, joilla on herkät korvat.
18,22 €
1 l = 182,20 €
|
Clorexyderm Oto Piu korvapuhdiste koirille & kissoille 150 mlTuotenro: 341320Clorexyderm Oto Piú kosteuttava ja korvavahan eritystä vähentävä korvahuuhde koirille ja kissoille. 34,50 €
1 l = 230,00 €
|
Clorexyderm Spot antiseptinen geeli 100 mlTuotenro: 330309Tarttuu hyvin ihoon vaikuttaen pitkään. Sopii alueille, joilla liotusta vältettävä (esim. korvat, varvasvälit) 34,71 €
1 l = 347,10 €
|
Epi-Otic korvanpuhdistaja 125 mlTuotenro: 321943Kissojen ja koirien korvien tehokkaaseen ja hellävaraiseen puhdistamiseen. 22,10 €
1 l = 176,80 €
|
MalAcetic Aural korvapuhdiste 118 mlTuotenro: 330978Korvapuhdiste, joka ehkäisee tehokkaasti bakteerien ja hiivan kasvua. Ei vaikeasti ärtyneeseen korvaan.
26,01 €
1 l = 220,42 €
|
Maxim Silmähuuhde 100 mlTuotenro: 322164Maxim silmähuuhde koirien ja kissojen silmien ja silmäluomien puhdistukseen ja rähmän poistoon.
10,85 €
1 l = 108,50 €
|
Optixcare Eye Lube Plus 20 gTuotenro: 338781Optixcare on kosteuttava ja pitkävaikutteinen silmägeeli, joka on suunniteltu nimenomaan eläinten silmien kosteuttamiseen. Sopii koiralle, kissalle ja hevoselle.
22,57 €
1 kg = 1 128,50 €
|
Otoact korvanpuhdistusliuos 100 mlTuotenro: 331874Antiseptinen korvanpuhdistusliuos liuottaa hellävaraisesti koiran ja kissan korvavahan. 23,80 €
1 l = 238,00 €
|
Peptivet Otogel 25 mlTuotenro: 336729Rajoitettu erä. Peptivet Otogel auttaa lievittämään ärsytystä ja palauttamaan ihon suojakerroksen. Valmiste sisältää antimikrobisia peptidejä (AMP), jotka rikkovat bakteerien soluseinän rakenteen muodostaen siihen reikiä ja näin häiritsevät bakteerien aineenvaihduntaa. Lisäksi valmisteen B3-vitamiini, sinkki-PCA ja GPI:n lysiinisuola soveltuvat ärtyneen, punoittavan ja tulehtuneen ihon tukihoitoon. 29,50 €
Normaalihinta
42,20 €
1 l = 1 180,00 €
Säästät 30 %
|
Vetcare korvapuhdiste 100 mlTuotenro: 342827Sopii korvien säännölliseen puhdistukseen kotihoidossa. Vetcare Korvapuhdisteen sisältämät ainesosat heikentävät bakteerien ja hiivojen elinolosuhteita. Voidaan käyttää tulehdusalttiille korville eläinlääkärin ohjeen mukaan. 21,15 €
1 l = 211,50 €
|
Vetcare Silmäpuhdiste 50 mlTuotenro: 342826Vetcare Silmäpuhdiste koirille ja kissoille. Ulkoisesti silmien ja silmäluomien puhdistamiseen. Puhdistaa silmää eritteistä, pölystä ja roskista. Soveltuu myös muille pieneläimille, kuten jyrsijöille. 14,57 €
1 l = 291,40 €
|
Vetericyn+ Silmähuuhde kotihoitoon 89 mlTuotenro: 337822Antiseptinen huuhde eläinten silmien puhdistukseen 32,15 €
1 l = 361,24 €
|
Vetramil Auris korvatippa 50 mlTuotenro: 336774Vetramil Auris korvatipat eläimille sisältävät antioksidanttista hunajaa, joka vähentää ärsytystä ja punoitusta korvassa. Liuottaa korvavahaa ja puhdistaa sekä suojaa ihoa. Käytä säännöllisesti tai kuurina lemmikin korvien hoitoon.
20,04 €
1 l = 400,80 €
|
Virbac Eye Clean 125 mlTuotenro: 340325Virbac Eye Clean sopii käytettäväksi koirien ja kissojen silmien ja silmäluomien puhdistukseen, sekä roskien poistamiseen. 15,38 €
1 l = 123,04 €
|