Hilse

Hilse muodostuu kuolleista ihosoluista, joita työntyy hiuspohjan pinnalle ja irtoaa. Kaikilla on siis koko ajan pieni määrä hilsettä, mutta tavallisesti se on täysin huomaamatonta. Joskus kuollutta ihosolukkoa on suuri määrä ja se paakkuuntuu suuremmiksi,näkyviksi hiutaleiksi. Näkyväkin hilse on hyvin yleistä, vaikkakin kiusallista, eikä siitä useimmiten ole suurta haittaa. Apteekkishopin valikoimissa on monia tuotteita hilseen ja hilseilevän päänahan hoitoon ja ehkäisyyn.

Näkyykö ja kutiseeko hilse?

Hilseilevä päänahka kutisee yleensä voimakkaasti. Tavallisesti oireita on eniten päälaella ja hiusrajassa, jossa voi olla koko pään ympäri ulottuva hilsevyöhyke. Pahimmillaan hilse voi peittää koko hiuspohjan ja levitä jopa kasvoihin.

Hilsettä on pääsääntöisesti kahta eri tyyppiä. Yleensä hilse on kuivaa, hienojakoista ja irtonaista. Kuivan hilseen tunnistaa siitä, että se irtoaa päänahasta ja laskeutuu esimerkiksi vaatteille. Kuiva hilse on tavallisesti helppo hoitaa hilseshampoolla. 

Joskus hilse on rasvaista, karkeaa ja kellertävää. Rasvainen hilse saattaa muodostaa päänahkaan paksuja, kutisevia laikkuja ja se tarttuu hiuksiin. Rasvainen hilse voi olla kuivaa hilsettä sitkeämpää, mutta senkin saa yleensä hoidettua itse apteekista saatavilla, tehokkailla shampoilla.

 

Hilseilylle on monia syitä

Lievä hilseily johtuu useimmiten päänahan kuivumisesta. Lievissä tapauksissa hoidoksi riittää hiuspohjan harjaus ja huolellinen pesu hellävaraisella shampoolla. 

Erityisesti pitkään jatkunut hilseily voi olla merkki rasvaisesta, tulehtuneesta päänahasta eli tali-ihottumasta tai esimerkiksi psoriaasista tai atooppisesta ihottumasta. Tali-ihottuman, psoriaasin tai atooppisen ihottuman aiheuttama hilse johtuu siitä, että hiuspohjan rasvahiivat pääsevät lisääntymään. Hiivat lisäävät päänahan tulehdusta ja näin hilseily alkaa ruokkia itseään.

 

Tehokkailla hilseshampooilla saa hilseen kuriin

Hilseilyä hoidetaan samalla tavalla syystä riippumatta. Tärkeintä on hiuspohjan päivittäinen shampoopesu. Apteekista saatavaa hilseshampoota voi käyttää 1 - 2 kertaa viikossa ja muina päivinä voi käyttää mitä tahansa shampoota. Pesun jälkeen päänahkaan voi laittaa hydrokortisonilinimenttiä. Jos hilse häiritsee arkea, eivätkä shampoopesut ja hydrokortisoni auta, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

Vichy Dercos Anti-dandruff hilseshampoosta löytyy sekä kuiville hiuksille että rasvoittuville hiuksille sopivat versiot. Aco Special Care Anti-Dandruff hilseshampoo ja hoitoaine poistavat hilsettä.

 

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 30 / 37 tuloksesta

AbiCare Shampoo 200 ml

Tuotenro: 9119493

Abicare shampoo poistaa tehokkaasti näkyvän hilseen sekä rauhoittaa ärtynyttä ja kutisevaa päänahkaa.

20,75

1 l = 103,75 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

ACO Special Care Anti-Dandruff hilseshampoo 200 ml

Tuotenro: 2373926

ACO Special Care kaksitehoinen hilseshampoo vaikuttaa sekä hilseen syntymiseen että poistaa hilsettä.

 

14,25

1 l = 71,25 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

ACO Special Care Anti-Dandruff hoitoaine 200 ml

Tuotenro: 2380525

ACO Special Care Anti-dandruff kaksitehoinen hiustenhoitoaine ennaltaehkäisee ja poistaa hilsettä. Tekee hiuksista pehmeät ja kiiltävät.

 

14,25

1 l = 71,25 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

ACO Special Care Hoitoaine kuiva hiuspohja 200 ml

Tuotenro: 2374379

ACO Special Care Hoitoaine kuivalle hiuspohjalle rauhoittaa ja kosteuttaa hiuspohjaa. Tekee hiuksista kiiltävät ja helposti kammattavat.

14,25

1 l = 71,25 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

ACO Special Care Shampoo kuiva hiuspohja 200 ml

Tuotenro: 2374072

ACO Special Care Shampoo kuivalle hiuspohjalle rauhoittaa hiuspohjaa ja vahvistaa hiuksia.

12,75

1 l = 63,75 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

ACO Special Care Treatment Geeli hiuspohjalle 150 ml

Tuotenro: 2374221

ACO Special Care Kosteuttava Geeli kuivalle hiuspohjalle estää hiuspohjan hilseilyä, kutinaa ja kuivumista. Ei jätä hiuksia tahmeiksi.

15,70

1 l = 104,67 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Cutrin Bio+ Active Anti-Dandruff hilseshampoo 250 ml

Tuotenro: 2254407

CUTRIN BIO+ puhdistava shampoo on erityisesti hilseilevälle ja rasvoittuvalle hiuspohjalle. Poistaa tehokkaasti näkyvää hilsettä ja auttaa lievittämään kutinaa.

20,65

1 l = 82,60 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Cutrin Bio+ Active Anti-Dandruff Scalp Treatment 100 ml

Tuotenro: 2254704

Cutrin Bio+ Active Anti-Dandruff Scalp Treatment on tehokas hiuspohjanhoito hilseilevälle ja rasvoittuvalle hiuspohjalle. Virkistää ja auttaa lievittämään kutinaa.

20,65

1 l = 206,50 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Cutrin Bio+ Detox Scalp Treatment 75 ml

Tuotenro: 2256055

Cutrin Bio+ Detox Scalp Treatment hoitonaamio puhdistaa, virkistää ja ravitsee hiuspohjaa, auttaen poistamaan kuollutta ihosolukkoa ja jättäen iholle pehmeän tunteen.

20,65

1 l = 275,33 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Cutrin Bio+ Special Anti-Dandruff Daily hilseshampoo 250 ml

Tuotenro: 2254555

CUTRIN BIO+ Special Anti-Dandruff Daily -hilseshampoo on tarkoitettu päivittäiseen käyttöön hilseilevälle ja rasvoittuvalle hiuspohjalle.

20,65

1 l = 82,60 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Daxxin Anti-Dandruff Shampoo hajusteeton 250 ml

Tuotenro: 9537390

Daxxin on tehokas, kolmivaikutteinen hilseshampoo, joka on tutkitusti tehokas hilseilyä vastaan.

16,95

1 l = 67,80 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Daxxin Psoriasis Shampoo 300 ml

Tuotenro: 9537423

Daxxin Psoriasis Shampoo on erityisesti kehitetty lievittämään päänahan ongelmia, kuten kutinaa, punoitusta, hilseilyä ja haavaumia, joita psoriaasi, seborrooinen ekseema ja vaikea hilseily aiheuttavat.

21,65

1 l = 72,17 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Dermalog Hilseshampoo 200 ml

Tuotenro: 2172476

DERMALOG® Hilseshampoo sopii kaikille hiustyypeille, se poistaa hilsettä ja ehkäisee hilseen muodostumista ilman haitallisia ainesosia.

 

12,25

1 l = 61,25 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Ducray Kelual DS shampoo 100 ml

Tuotenro: 9258587

Ducray Kelual DS shampoo erityisesti seborroisen ekseeman hoitoon, hankalaan ja voimakkaaseen hilseilyyn.

23,38

1 l = 233,80 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Ducray Kelual Squanorm Dry dandruff 400 ml

Tuotenro: 9539766

Ducray Kelual Squanorm shampoo on kehitetty erityisesti kuivan ja toistuvan hilseen hoitoon.

28,70

1 l = 71,75 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Ducray Kelual Squanorm Oily dandruff 400 ml

Tuotenro: 9539744

Ducray Kelual Squanorm -shampoo on suunniteltu erityisesti rasvaisen hilseen hoitoon.

28,70

1 l = 71,75 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Uusi Ducray Kelual Squanorm Oily dandruff shampoo 200 ml

Tuotenro: 9539755

Ducray Kelual Squanorm Oily Dandruff shampoo poistaa pitkäkestoisesti kuivan irtonaisen hilseen ja puhdistaa päänahan.

20,30

1 l = 101,50 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Ducray Kertyol P.S.O shampoo 200 ml

Tuotenro: 9529855

Ducray Kertyol PSO shampoo rauhoittaa nopeasti kutiavan ja punoittavan päänahan. Täydentävä hoito erityisesti psoriasisiholle.

31,68

1 l = 158,40 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Lääke KETOCONAZOL RATIOPHARM shampoo 20 mg/ml 100 ml

Tuotenro: 015910
Paikallisesti käytettävä shampoo päänahan hilseilevien sieni-infektioiden hoitoon.

Tuote lyhyesti
-Päänahan hilseilevien sieni-infektioiden hoitoon
-Paikallisesti käytettävä shampoo
-Aikuisille ja nuorille

21,23

1 l = 212,30 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Lääke KONACT shampoo 20 mg/g 120 ml

Tuotenro: 035096
Konact shampoo on sienilääke, jota käytetään sienten aiheuttamien ihoinfektioiden, kuten hiivasieni-infektion, hoitoon nuorille ja aikuisille.

19,17

1 l = 159,75 €

Lääke KONACT shampoo 20 mg/g 60 ml

Tuotenro: 035087
Konact shampoo on sienilääke, jota käytetään sienten aiheuttamien ihoinfektioiden, kuten hiivasieni-infektion, hoitoon nuorille ja aikuisille.

Tuote on tilapäisesti loppunut.

12,54

1 l = 209,00 €

Linola Forte Hoitoliuos hiuspohjalle 100 ml

Tuotenro: 2143774

Rauhoittava Linola Forte Hoitoliuos hiuspohjalle kehitettiin kutisevan, kuivan ja hilseilevän päänahan erityisiin hoitotarpeisiin. Sopii 3-vuotiaasta ylöspäin.

14,47

1 l = 144,70 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Linola Forte Shampoo 200 ml

Tuotenro: 2143923

Rauhoittava Linola Forte Shampoo on kehitetty erityisesti hiusten ja kutisevan, kuivan ja hilseilevän päänahan hellävaraiseen puhdistukseen.

15,49

1 l = 77,45 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Nizocare Scalp Tonic 100 ml

Tuotenro: 2191468

Nizocare Scalp Tonic on hiuspohjaan jätettävä hoitoneste, joka rauhoittaa ja kosteuttaa kuivaa ja kutisevaa hiuspohjaa. Hoitoneste on koostumukseltaan kevyt ja rasvaton ja sen sisältämät luonnolliset aineet on saatu magnoliasta ja kaktuksesta.

10,22

1 l = 102,20 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Nizoexpert Daily Care Shampoo 200 ml

Tuotenro: 2251577

Kutiavalle ja hilseilevälle hiuspohjalle. Nizoexpert Daily Care Shampoo lievittää, rauhoittaa ja virkistää päänahkaa.

13,16

1 l = 65,80 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Lääke NIZORAL shampoo 20 mg/ml 100 ml

Tuotenro: 454689
Nizoral-shampoo sisältää ketokonatsolia, joka on hiiva- ja muiden sienitulehduksien hoitoon tarkoitettu lääkeaine.

23,35

1 l = 233,50 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Rausch leskenlehti shampoo 200 ml

Tuotenro: 9254627

Rausch leskenlehti shampoo päänahan kuivan hilseen hoitoon.

Tuote on poistunut valikoimastamme. Katso muut hilsetuotteemme tästä linkistä.

18,32

1 l = 91,60 €

Rausch pajunkuori shampoo 200 ml

Tuotenro: 9252779

Pajunkuorishampoota käytetään ennaltaehkäisevästi täivaaran aikana sekä täihäädön jatkohoidoksi. Pajunkuori ja timjami ovat lievästi antiseptisia ja niillä on myös hilsettä irrottava vaikutus.

19,55

1 kpl = 97,75 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Sebamed Anti-Dandruff shampoo

Sebamed Anti-Dandruff shampoo auttaa poistamaan hilseen ja lievittää rasvoittuvan päänahan kutinaa. Hoitaa hiuksia ja tekee niistä kiiltävät.

8,50

1 l = 42,50 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

System4 1 Special Shampoo

System4 1 Special Shampoo rasvaisen hilseen hoitoon. Tasapainottaa hiuspohjaa ja hillitsee kutinaa.

19,35

1 l = 77,40 €
1 - 30 / 37 tuloksesta