Hiuksia hoidetaan monesti vain niiden ulkonäköä ajatellen, vaikka hiuspohjan hoito on vähintään yhtä tärkeää. Terve ja hyvinvoiva hiuspohja ei tunnu miltään, mutta pienetkin ongelmat saattavat alkaa vaivata ärsyttävänä kutinana ja kuivuutena.
Tutustu apteekkivalikoimaan tuotteita, joilla hoidat kutisevaa ja kuivaa päänahkaa. Valikoimasta löydät shampoot, hoitoaineet sekä mutu tuotteet jotka hoitavat, rauhoittavat sekä ravitsevat ärtynyttä hiuspohjaa ja kuivaa päänahkaa.
Hiuspohja voi kuivua ja kutista monesta syystä. Hiusten pesusta ja muotoilusta johtuvat syyt ovat yleisiä. Hiukset kannattaa pestä ihmisestä riippuen noin 2 - 4 päivän välein. Sekä liian tiheät että liian harvat pesut voivat aiheuttaa kutinaa.
Turhan vahva shampoo saattaa kuivattaa päänahkaa, joten erityisesti herkälle hiuspohjalle kannattaa valita hellävaraisia ja mietoja tuotteita. Esimerkiksi Acon tai Sebamedin hiustuotteet ovat monelle sopivia shampoita. Päänahan kutina voi johtua myös siitä, että se tukkeutuu hiuslakasta ja muista muotoilutuotteista. Niiden käyttöä voi koittaa vähentää tai hiukset voi syväpuhdistaa säännöllisesti.
Hiuspohjan oireet voivat johtua myös elintavoista. Esimerkiksi kiire ja stressi tai vitamiinien ja hyvien rasvahappojen puute saattavat kutittaa päänahkaa. Hiuspohja toimii monissa asioissa aivan kuin muuallakin oleva iho. Se tarvitsee suojaa auringolta ja talvisin kylmä ja kuiva ilma kuivattavat sitä.
Joskus kutinan taustalla voi olla allergia. Silloin on lopetettava sen tuotteen käyttö, jonka epäilee aiheuttavan allergiaa. Jos kutina ei helpota, kannattaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon.
Ensisijainen kuivan ja kutisevan päänahan hoito on säännöllinen pesu. Shampooksi kannattaa valita kosteuttava shampoo, joka ei pese liian voimakkaasti tai sisällä allergisoivia aineita. Vichy Dercos Soothing Shampoo sopii niin kuiville hiuksille kuin kuivalle hiuspohjallekin. Se vähentää hiuspohjan kutinaa ja pistelyä.
Myös hoitoaineen on hyvä olla kuivalle hiuspohjalle sopiva. Tällaisia ovat esimerkiksi Aco Special Care kuivan hiuspohjan hoitoaine ja Rausch Sydänsiemen hoitoaine.
Kuivaa hiuspohjaa voi kosteuttaa myös siihen tarkoitetuilla hoitogeeleillä, -voiteilla tai -nesteillä. Acon Special Care Treatment hiuspohjan geeli estää hiuspohjan kutinaa, kuivumista ja hilseilyä. Linola Forte hoitoliuos hiuspohjalle kutisevaa, kuivaa ja hilseilevää päänahkaa.
AbiCare Shampoo 200 mlTuotenro: 9119493Abicare shampoo poistaa tehokkaasti näkyvän hilseen sekä rauhoittaa ärtynyttä ja kutisevaa päänahkaa.
1 l = 103,75 €
|
ACO Psoriasis Treatment Gel hiuspohja 75 gTuotenro: 2150761ACO Psoriasis Treatment Gel hoitogeeli lievittää hiuspohjan psoriasisoireita, kuten kutinaa, punoitusta ja hilseilyä. Imeytyy helposti, ei tarvitse pestä pois.
1 kg = 263,33 €
|
ACO Special Care Hoitoaine kuiva hiuspohja 200 mlTuotenro: 2374379ACO Special Care Hoitoaine kuivalle hiuspohjalle rauhoittaa ja kosteuttaa hiuspohjaa. Tekee hiuksista kiiltävät ja helposti kammattavat.
Normaalihinta
12,75 €
1 l = 54,20 €
Säästät 15 %
|
ACO Special Care Shampoo kuiva hiuspohja 200 mlTuotenro: 2374072ACO Special Care Shampoo kuivalle hiuspohjalle rauhoittaa hiuspohjaa ja vahvistaa hiuksia.
Normaalihinta
12,75 €
1 l = 54,20 €
Säästät 15 %
|
ACO Special Care Treatment Geeli hiuspohjalle 150 mlTuotenro: 2374221ACO Special Care Kosteuttava Geeli kuivalle hiuspohjalle estää hiuspohjan hilseilyä, kutinaa ja kuivumista. Ei jätä hiuksia tahmeiksi.
Normaalihinta
15,69 €
1 l = 89,00 €
Säästät 15 %
|
Aveeno Skin Relief Soothing Shampoo 300 mlTuotenro: 2200533Aveeno Skin Relief Soothing Shampoo puhdistaa hiukset hellävaraisesti ja lievittää erittäin kuivan ja herkän hiuspohjan kutinaa. Sopii myös ohuille ja hauraille hiuksille. Miedosti hajustettu.
1 l = 27,67 €
|
DECUBAL Dry Scalp hoitoaine hiuspohjalle 150 mlTuotenro: 2203362Decubal Dry Scalp Treatment on hoitoaine kutisevan ja ärtyneen hiuspohjan hoitoon.
1 l = 118,07 €
|
Dermalog Hiusten Hoitoaine 200 mlTuotenro: 2122992Hoitoaine päivittäiseen käyttöön hiusten pesun jälkeen. Estää päänahan kutinaa ja ärsytystä.
|
Dermalog Shampoo 200 mlTuotenro: 2117968Kosteuttava ja hoitava DERMALOG® Shampoo sopii kaikille hiustyypeille päivittäiseen pesuun. Hoitaa kutisevaa, kuivaa, hilseilevää ja ärtynyttä päänahkaa.
|
Ducray Kertyol P.S.O. concentrate 100 mlTuotenro: 9289200Ducray Kertyol P.S.O. concentrate on paikallisesti vartalon ihottumaläiskille (esim. kyynärpäät, polvet jne.) ja päänahan paksuille hilseläiskille käytettävä voide. Auttaa vähentämään kutinaa, hilseilyä, punoitusta ja ärsytystä.
1 l = 249,00 €
|
Ducray Sensinol shampoo 200 mlTuotenro: 9258653Ducray Sensinol shampoo lievittää herkän päänahan kutinaa. Sopii päivittäiseen käyttöön.
1 l = 94,15 €
|
Ducray Squanorm Dry Dandruff shampoo 200 mlTuotenro: 9258543Ducray Squanorm Dry Dandruff shampoo poistaa pitkäkestoisesti kuivan irtonaisen hilseen ja puhdistaa päänahan.
1 l = 100,20 €
|
Lääke HYDROCORTISON liuos iholle 10 mg/ml 100 mlTuotenro: 006015
Hydrocortison-liuosta käytetään muiden paikalliskortikosteroidien tavoin monenlaisiin allergisiin ja muusta ärsytyksestä johtuviin ihon sairaustiloihin. Sen pääasiallinen vaikutus on paikallinen tulehdusta vähentävä (anti-inflammatorinen) vaikutus.
16,35 €
1 l = 163,50 €
|
Lääke HYDROCORTISON liuos iholle 10 mg/ml 30 mlTuotenro: 005835
Hydrocortison-liuosta käytetään muiden paikalliskortikosteroidien tavoin monenlaisiin allergisiin ja muusta ärsytyksestä johtuviin ihon sairaustiloihin. Sen pääasiallinen vaikutus on paikallinen tulehdusta vähentävä (anti-inflammatorinen) vaikutus.
11,33 €
|
Linola Forte Hoitoliuos hiuspohjalle 100 mlTuotenro: 2143774Rauhoittava Linola Forte Hoitoliuos hiuspohjalle kehitettiin kutisevan, kuivan ja hilseilevän päänahan erityisiin hoitotarpeisiin. Sopii 3-vuotiaasta ylöspäin.
1 l = 144,70 €
|
Linola Forte Shampoo 200 mlTuotenro: 2143923Rauhoittava Linola Forte Shampoo on kehitetty erityisesti hiusten ja kutisevan, kuivan ja hilseilevän päänahan hellävaraiseen puhdistukseen.
1 l = 77,45 €
|
Linola Hoitoaine hiuksille ja hiuspohjalle 200 mlTuotenro: 2253094Linola hoitoaine hiuksille ja hiuspohjalle rauhoittaa päänahkaa ja edistää hiuspohjan uudistumista. Sopii herkälle ja kuivalle hiuspohjalle. Kaikille hiustyypeille.
1 l = 77,45 €
|
Nizocare Scalp Tonic 100 mlTuotenro: 2191468Nizocare Scalp Tonic on hiuspohjaan jätettävä hoitoneste, joka rauhoittaa ja kosteuttaa kuivaa ja kutisevaa hiuspohjaa. Hoitoneste on koostumukseltaan kevyt ja rasvaton ja sen sisältämät luonnolliset aineet on saatu magnoliasta ja kaktuksesta.
1 l = 102,20 €
|
Rausch Malva hoitoaine 200 mlTuotenro: 9255430Rausch Malva hoitoaine kosteuttaa ja tuuheuttaa hiuksia. Poistaa sähköisyyttä. Rausch Malva hoitoaineessa on erittäin kevyt koostumus, ei jätä hiuksia painavan tuntuisiksi.
1 l = 86,55 €
|
Rausch Malva hoitoaine spray 100 mlTuotenro: 9255419Malva hoitosuihke sisältää hoitavia hirssiä, malvaa ja pantenolia. Hiuksiin jätettävä hoitoaine antaa hiuksille lisää kosteutta ja elastisuutta.
1 l = 203,40 €
|
Rausch Malva shampoo 200 mlTuotenro: 9254638Rauschin Malva shampoo on hellävarainen ja mieto shampoo joka käy koko perheelle. Shampoon ainesosat suojaavat hiuksia sekä hoitavat ja kosteuttavat hiuspohjaa.
1 l = 92,10 €
|
Rausch pajunkuori shampoo 200 mlTuotenro: 9252779Pajunkuorishampoota käytetään ennaltaehkäisevästi täivaaran aikana sekä täihäädön jatkohoidoksi. Pajunkuori ja timjami ovat lievästi antiseptisia ja niillä on myös hilsettä irrottava vaikutus.
1 kpl = 97,75 €
|
Rausch Sydänsiemen hoitoaine 200 mlTuotenro: 9252845Rausch Sydänsiemen hoitoaine tasapainottaa, rauhoittaa ja kosteuttaa herkkää hiuspohjaa ja lievittää hiuspohjan kutinaa.
1 l = 106,25 €
|
Rausch Sydänsiemen shampoo 200 mlTuotenro: 9252834Puhdistaa erittäin hellävaraisesti ja rauhoittaa herkkää hiuspohjaa.
1 l = 96,65 €
|
System4 H Hydro Care ConditionerSystem 4 Therapeutic Hair Spa Hydro Care hiustenhoitoaine kosteuttaa tehokkaasti hiuksia ja hiuspohjaa. Hoitoaine vähentää hiuspohjan kutinaa, punoitusta ja hilseilyä sekä pidentää hiusvärin kestoa.
Normaalihinta
19,35 €
1 l = 106,00 €
Säästät 18 %
|
System4 M Moisture Scalp Lotion kosteuttava tehohoito, kuiva hiuspohja 150 mlTuotenro: 2214203Hellävarainen, täyteläinen tehohoito hiuspohjalle. Hiuspohjaan jätettävä, kosteuttava tehohoito rauhoittaa herkkää tai ärtynyttä hiuspohjaa.
1 l = 159,27 €
|
System4 O Oil Cure Scalp Treatment 150 mlKuoriva hiusnaamio toimii pikahoitona ja tehokkaana haudehoitona kuivalle ja kutisevalle hiuspohjalle. Kuorii hiuspohjaa hellävaraisesti ja poistaa samalla hilsettä ja muotoilutuotteiden jäämiä.
Normaalihinta
19,35 €
1 l = 106,00 €
Säästät 18 %
|
Vichy Dercos Anti-dandruff hilseshampoo kuivat hiuksetVichy Dercos Anti-Dandruff shampoo vähentää hiuspohjan kuivuudesta sekä hiivasta johtuvaa hilsettä tehokkaasti. Kevyen voidemaisessa shampoossa on miellyttävä tuoksu.
Normaalihinta
16,60 €
1 l = 66,25 €
Säästät 20 %
|
Vichy Dercos Soothing shampoo kuivat hiukset 200 mlTuotenro: 9263075Vichy Dercos Ultra Soothing rauhoittava shampoo, joka vähentää hiuspohjan kuumotusta, kutinaa ja pistelyä. Kuivalle hiuspohjalle ja hiuksille. Sulfaatiton.
1 l = 75,40 €
|
Cutrin Bio+ Active Anti-Dandruff Scalp Treatment 100 mlTuotenro: 2254704Cutrin Bio+ Active Anti-Dandruff Scalp Treatment on tehokas hiuspohjanhoito hilseilevälle ja rasvoittuvalle hiuspohjalle. Virkistää ja auttaa lievittämään kutinaa.
1 l = 206,50 €
|
1 - 30 / 31 tuloksesta |
|