Unettomuus ja kuorsaus

Unettomuus on hyvin yleinen vaiva, joka on tavallisempaa naisilla ja iäkkäillä. ApteekkiShopista löydät tuotteet unettomuuden itsehoitoon kuten melatoniinit useilta eri tuotemerkeiltä. Tutustu myös kuorsausta vähentäviin valmisteisiimme ja muihin nukahtamista helpottaviin tuotteisiin kuten korvatulppiin ja unimaskeihin. 

Miten vähentää unettomuutta?

Riittävän yöunen määrä vaihtelee ihmisestä riippuen 6-9 tunnin välillä. Unettomuus ilmenee vaikeutena nukahtaa iltaisin, vaikeutena pysyä unessa tai liian aikaisena heräämisenä.

Unettomuuden vähentämiseksi kannattaa kokeilla ensin lääkkeettömiä keinoja, kuten kahvin ja muiden kofeiinipitoisten juomien sekä tupakoinnin välttämistä 4-5 tuntia ja alkoholin välttämistä noin 2 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Liikunta taas parantaa unen laatua. Uusien tutkimusten mukaan myös raskas liikunta myöhään illalla voi parantaa unen laatua vaikka aiemmin sillä on oletettu olevan päinvastainen vaikutus. Makuuhuoneen tulisi olla riittävän pimeä ja viileä. Paljon muitakin hyviä vinkkejä löytyy esimerkiksi Terveyskirjaston artikkelista >>

 

Unettomuuden itsehoito

Unettomuuden itsehoitoon voit kokeilla esimerkiksi melatoniinia. Melatoniini on elimistön oma hormoni, joka säätelee esimerkiksi vuorokausirytmiä sekä muun muassa vahvistaa elimistön puolustusjärjestelmää ja vaikuttaa vireystilaan. Esimerkiksi stressistä kärsivällä ihmisellä melatoniinia erittyy vähemmän, jolloin melatoniinivalmisteesta voi olla hyötyä. Myös alkoholi vähentää melatoniinin tuotantoa.

Melatoniinia on markkinoilla sekä lyhyt- että pitkävaikutteisena. Näistä ainoastaan lyhytvaikutteista on saatavilla ravintolisänä ilman lääkärin määräystä. Sen vaikutus elimistössä kestää noin pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja sopii lähinnä aikaeron aiheuttaman nukahtamisvaikeuden hoitoon. Jotta lyhytvaikutteisen melatoniinivalmisteen vaikutus olisi mahdollisimman tehokas, se tulisi ottaa joka ilta suurin piirten samaan aikaan, noin 30-60 minuuttia ennen nukkumaanmenoa. Keskustele lääkärisi kanssa, jos koet tarvetta pitkäaikaiselle melatoniinin käytölle.

Kuorsauksesta kärsiville löydät täältä hyvän valikoiman erilaisia kuorsausta vähentäviä valmisteita. Esimerkiksi Breath Right -nenäteippi on suosittu ja hyväksi todettu tuote kuorsauksen vähentämiseen. Muista nukahtamista helpottavia tuotteita ovat muun muassa korvatulpat, unimaskit, sekä valeriaanavalmisteet.

 


Kuorsaus

Moni kärvistelee häiritsevän kuorsauksen kanssa, mutta sitä on mahdollista helpottaa! Valikoimastamme löydät useita kuorsausta helpottavia apuvälineitä ja ravintolisiä.

Melatoniini

Melatoniinilisä auttaa vähentämään nukahtamisviivettä kiireisessä arjessa ja helpottaa matkailijan aikaerorasitusta. Tutustu valikoimaamme!

Muut nukahtamista helpottavat

ApteekkiShopista löydät korvatulpat, unimaskit ja muut tuotteet tukemaan nukahtamista, palautumista ja jaksamista. Tilaa helposti verkosta!


1 - 36 / 73 tuloksesta

Anti-Stress suihke 20 ml

Tuotenro: 2184174

15,20

1 l = 760,00 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Apteq Melatoniini Comp 1,9 mg 30 tabl.

Tuotenro: 9238171

9,90

1 tabletti(a) = 0,33 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

bertil's Melatoniini 1,9 mg + rauhoittavat yrtit 30 tabl.

Tuotenro: 9297318

11,40

1 tabletti(a) = 0,38 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

bertil's Melatoniini 1,9 mg + rauhoittavat yrtit 60 tabl.

Tuotenro: 9507184

20,90

1 tabletti(a) = 0,35 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

bertil's Unisin 90 tabl.

Tuotenro: 9286978

21,40

1 tabletti(a) = 0,24 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Bioteekki L-Teaniini 90 kaps.

Tuotenro: 2253979

21,50

1 kapseli(a) = 0,24 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Bioteekki Super Uni Magnesium 60 tabl.

Tuotenro: 2187136

21,00

1 tabletti(a) = 0,35 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Breathe Right nenäteippi Tan L 30 kpl

Tuotenro: 2209302

20,65

1 kpl = 0,69 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Bruxeeze Night Guard purentakisko 2 kpl

Tuotenro: 342179

51,62

1 kpl = 25,81 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

ClipAir sieraintenlaajentajat

Tuotenro: 9294370

22,57

1 kpl = 7,52 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

E.A.R. Classic korvatulpat 5 paria

Tuotenro: 370642

2,43

1 kpl = 0,24 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Haspro Sleep silikonikorvatulpat 1 pari

Tuotenro: 9512761

20,04

Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Lääke LUNIXEN tabletti, kalvopäällysteinen 28 fol

Tuotenro: 553096

22,46

Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Mack's unimaski + korvatulpat

Tuotenro: 330141

20,55

Melarest 1 mg 100 tabl.

Tuotenro: 2071223

19,95

Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Melarest 1 mg 30 tabl.

Tuotenro: 2071371

9,60

1 kpl = 0,32 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Melarest Extra Vahva 1,9 mg nieltävä 100 tabl.

Tuotenro: 2406320

25,40

1 tabletti(a) = 0,25 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melarest Extra Vahva 1,9 mg nieltävä 30 tabl.

Tuotenro: 2406171

9,80

1 tabletti(a) = 0,33 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Melarest Extra Vahva 1,9 mg pitkävaikutteinen 30 tabl.

Tuotenro: 2396786

9,90

1 tabletti(a) = 0,33 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Melarest Extra Vahva 1,9 mg pitkävaikutteinen 90 tabl.

Tuotenro: 2396935

25,40

1 tabletti(a) = 0,28 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melarest Extra Vahva mansikka 1,9 mg 60 purutabl.

Tuotenro: 2375640

19,95

1 tabletti(a) = 0,33 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melarest Extra Vahva Mint 1,9 mg suussa hajoava 100 tabl

Tuotenro: 2395523

25,40

1 tabletti(a) = 0,25 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melarest Extra Vahva Mint 1,9 mg suussa hajoava 30 tabl

Tuotenro: 2395374

9,80

1 tabletti(a) = 0,33 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

Melarest Extra Vahva salm./lakritsi 1,9 mg 60 purutabl.

Tuotenro: 2375798

19,95

1 tabletti(a) = 0,33 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melarest Soft 30 kpl

Tuotenro: 2195097

17,00

1 kpl = 0,57 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melarest Tripla 1,9 mg melatoniini

25,40

1 tabletti(a) = 0,42 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melatoniini Orion 1 mg

16,48

Normaalihinta 20,60 €
Säästät 20 %
1 kpl = 0,16 €

Melatoniini Orion 1 mg suussa hajoava tabletti

7,24

Normaalihinta 9,05 €
Säästät 20 %
1 kpl = 0,24 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melatoniini Orion 1,9 mg nieltävä tabletti

7,92

Normaalihinta 9,90 €
Säästät 20 %
1 tabletti(a) = 0,26 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melatoniini Orion 1,9 mg Piparminttu suussa hajoava

7,92

Normaalihinta 9,90 €
Säästät 20 %
1 tabletti(a) = 0,26 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melatoniini Orion 1,9 mg pitkävaikutteinen tabletti

7,92

Normaalihinta 9,90 €
Säästät 20 %
1 kpl = 0,26 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Melatoniini Orion 1,9 mg suussa hajoava tabletti

20,20

Normaalihinta 25,25 €
Säästät 20 %
1 kpl = 0,20 €
Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Lääke MELATONIN ORION tabletti 3 mg 10 fol

Tuotenro: 387693

3,89

Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.

Lääke MELATONIN ORION tabletti 5 mg 10 fol

Tuotenro: 458932

5,49

Varastossa. Lähetämme 0-2 arkipäivän kuluessa.
1 - 36 / 73 tuloksesta