Hilse

Hilse muodostuu kuolleista ihosoluista, joita työntyy hiuspohjan pinnalle ja irtoaa. Kaikilla on siis koko ajan pieni määrä hilsettä, mutta tavallisesti se on täysin huomaamatonta. Joskus kuollutta ihosolukkoa on suuri määrä ja se paakkuuntuu suuremmiksi,näkyviksi hiutaleiksi. Näkyväkin hilse on hyvin yleistä, vaikkakin kiusallista, eikä siitä useimmiten ole suurta haittaa. Apteekkishopin valikoimissa on monia tuotteita hilseen ja hilseilevän päänahan hoitoon ja ehkäisyyn.

Näkyykö ja kutiseeko hilse?

Hilseilevä päänahka kutisee yleensä voimakkaasti. Tavallisesti oireita on eniten päälaella ja hiusrajassa, jossa voi olla koko pään ympäri ulottuva hilsevyöhyke. Pahimmillaan hilse voi peittää koko hiuspohjan ja levitä jopa kasvoihin.

Hilsettä on pääsääntöisesti kahta eri tyyppiä. Yleensä hilse on kuivaa, hienojakoista ja irtonaista. Kuivan hilseen tunnistaa siitä, että se irtoaa päänahasta ja laskeutuu esimerkiksi vaatteille. Kuiva hilse on tavallisesti helppo hoitaa hilseshampoolla. 

Joskus hilse on rasvaista, karkeaa ja kellertävää. Rasvainen hilse saattaa muodostaa päänahkaan paksuja, kutisevia laikkuja ja se tarttuu hiuksiin. Rasvainen hilse voi olla kuivaa hilsettä sitkeämpää, mutta senkin saa yleensä hoidettua itse apteekista saatavilla, tehokkailla shampoilla.

 

Hilseilylle on monia syitä

Lievä hilseily johtuu useimmiten päänahan kuivumisesta. Lievissä tapauksissa hoidoksi riittää hiuspohjan harjaus ja huolellinen pesu hellävaraisella shampoolla. 

Erityisesti pitkään jatkunut hilseily voi olla merkki rasvaisesta, tulehtuneesta päänahasta eli tali-ihottumasta tai esimerkiksi psoriaasista tai atooppisesta ihottumasta. Tali-ihottuman, psoriaasin tai atooppisen ihottuman aiheuttama hilse johtuu siitä, että hiuspohjan rasvahiivat pääsevät lisääntymään. Hiivat lisäävät päänahan tulehdusta ja näin hilseily alkaa ruokkia itseään.

 

Tehokkailla hilseshampooilla saa hilseen kuriin

Hilseilyä hoidetaan samalla tavalla syystä riippumatta. Tärkeintä on hiuspohjan päivittäinen shampoopesu. Apteekista saatavaa hilseshampoota voi käyttää 1 - 2 kertaa viikossa ja muina päivinä voi käyttää mitä tahansa shampoota. Pesun jälkeen päänahkaan voi laittaa hydrokortisonilinimenttiä. Jos hilse häiritsee arkea, eivätkä shampoopesut ja hydrokortisoni auta, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

Vichy Dercos Anti-dandruff hilseshampoosta löytyy sekä kuiville hiuksille että rasvoittuville hiuksille sopivat versiot. Aco Special Care Anti-Dandruff hilseshampoo ja hoitoaine poistavat hilsettä.

 

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
21 - 32 / 32 tuloksesta

System 4 Hydro Care Conditioner

System 4 Therapeutic Hair Spa Hydro Care hiustenhoitoaine kosteuttaa tehokkaasti hiuksia ja hiuspohjaa. Hoitoaine vähentää hiuspohjan kutinaa, punoitusta ja hilseilyä sekä pidentää hiusvärin kestoa.

19,10
1 l = 127,33 €

System4 1 Special Shampoo

System4 1 Special Shampoo rasvaisen hilseen hoitoon. Tasapainottaa hiuspohjaa ja hillitsee kutinaa.

19,10
1 l = 76,40 €

System4 3 Mild Shampoo

System4 3 Mild shampoo herkälle ja kutiavalle hiuspohjalle sekä ennaltaehkäisemään hilseen muodostumista. Mieto shampoo sopii päivittäiseen käyttöön!

19,10
1 l = 76,40 €

System4 4 Shale Oil Shampoo 250 ml

Tehokas erikoisshampoo ylirasvoittuvalle hiuspohjalle, rasvaisen hilseen ja taliköhnän hoitoon. Hajusteeton ja vegaaninen shampoo.

19,10
1 l = 76,40 €

System4 O Oil Cure Scalp Treatment 150 ml

Kuoriva hiusnaamio toimii pikahoitona ja tehokkaana haudehoitona kuivalle ja kutisevalle hiuspohjalle. Kuorii hiuspohjaa hellävaraisesti ja poistaa samalla hilsettä ja muotoilutuotteiden jäämiä.

19,10
1 l = 127,33 €

System4 T Scalp Tonic 150 ml

Tuotenro: 342198

Hiuspohjaan jätettävä tehohoito hiuspohjan ongelmiin ja hiustenlähtöön normaalille ja rasvoittuvalle hiuspohjalle. Poistaen hilsettä, talia ja kutinaa sekä luo edellytykset uudelle terveelle hiustenkasvulle.

19,10
1 l = 127,33 €

Vichy Dercos Anti-dandruff hilseshampoo kuivat hiukset

Vichy Dercos Anti-Dandruff shampoo vähentää hiuspohjan kuivuudesta sekä hiivasta johtuvaa hilsettä tehokkaasti. Kevyen voidemaisessa shampoossa on miellyttävä tuoksu.

16,40
1 l = 82,00 €

Vichy Dercos Anti-dandruff hilseshampoo rasvoittuvat hiukset

Vichy Dercos Anti-Dandruff shampoo vähentää hiivan tai päänahan kuivuuden aiheuttamaa hilsettä tehokkaasti. Sopii normaaleille tai rasvoittuville hiuksille.

14,90
1 l = 74,50 €

Cutrin Bio+ Active Anti-Dandruff Scalp Treatment 100 ml

Tuotenro: 2254704

Cutrin Bio+ Active Anti-Dandruff Scalp Treatment on tehokas hiuspohjanhoito hilseilevälle ja rasvoittuvalle hiuspohjalle. Virkistää ja auttaa lievittämään kutinaa.

20,40
1 l = 204,00 €

Cutrin Bio+ Active Anti-Dandruff hilseshampoo 250 ml

Tuotenro: 2254407

CUTRIN BIO+ puhdistava shampoo on erityisesti hilseilevälle ja rasvoittuvalle hiuspohjalle. Poistaa tehokkaasti näkyvää hilsettä ja auttaa lievittämään kutinaa.

20,40
1 l = 81,60 €

Cutrin Bio+ Detox Scalp Treatment 75 ml

Tuotenro: 2256055

Cutrin Bio+ Detox Scalp Treatment hoitonaamio puhdistaa, virkistää ja ravitsee hiuspohjaa, auttaen poistamaan kuollutta ihosolukkoa ja jättäen iholle pehmeän tunteen.

20,40
1 l = 272,00 €

Cutrin Bio+ Special Anti-Dandruff Daily hilseshampoo 250 ml

Tuotenro: 2254555

CUTRIN BIO+ Special Anti-Dandruff Daily -hilseshampoo on tarkoitettu päivittäiseen käyttöön hilseilevälle ja rasvoittuvalle hiuspohjalle.

20,40
1 l = 81,60 €
21 - 32 / 32 tuloksesta