D-vitamiini on tärkeää ympäri vuoden. Apteekistamme Löydät D-vitamiinivalmisteita eri muodoissa. D-vitamiini kapseli on suosittu tapa on saada tarvittava annos öljypohjaisena d-vitamiinina. Lapsille on yleistä antaa nestemäinen d-vitamiini. Saatavilla on myös d-vitamiini tablettina sekä purutablettina, että imeskelytablettina. Tuotevalikoimaan kuuluu vitamiinivalmisteita esimerkiksi seuraavilta tuotemerkeiltä:
D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota saadaan ravinnosta. D3-vitamiinia on luontaisesti mm. rasvaisessa kalassa ja kananmunissa, sekä lisättynä esimerkiksi useimmissa maitovalmisteissa. Ihmisen iho pystyy valmistamaan D-vitamiinia myös auringonvalon UVB-säteiden vaikutuksesta, mutta Suomessa riittävä aurinkoaltistus on haasteellista saada muulloin kuin keskikesällä.
D-vitamiinia suositellaankin ottamaan lisäravinteena ympäri vuoden riittävän saannin turvaamiseksi. D-vitamiinin vähimmäissuositusmäärä on 10 mikrogrammaa vuorokaudessa ja 20 mikrogrammaa yli 75-vuotiaille. Suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi on Valtion ravitsemusneuvottelukunta määritellyt 50 mikrogrammaa lapsille ja 100 mikrogrammaa aikuisille. (Lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01044)
D-vitamiinilla on tärkeä merkitys myös osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa.
D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota saadaan ravinnosta. D3-vitamiinia on luontaisesti mm. rasvaisessa kalassa ja kananmunissa, sekä lisättynä esimerkiksi useimmissa maitovalmisteissa. Täysin kasvisperäistä ruokavaliota noudattavat vegaanit voivat käyttää kasviperäistä D3-vitamiinia.
Ainoa Kasviperäinen D3 20 mikrog 100 kaps.Tuotenro: 9282941Ainoa D3 20 mikrog on kasviperäinen ja aktiivinen D3-vitamiini, peräisin jäkälästä. Valmistettu Suomessa. Sopii vegaaneille ja FODMAP-ruokavalioon.
1 Kapselia = 0,14 €
|
Apteekin Möller D-vitamiini Extra D3+Omega-3+K2 kapseli 60 kaps.Tuotenro: 2205748Apteekin Möller D-vitamiini Extra on aikuisille suunnattu omega-3-ravintolisä, josta saa välttämättömien rasvahappojen lisäksi vahvan annoksen D-vitamiinia, joka edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
Normaalihinta
24,20 €
1 Kapselia = 0,30 €
Säästät 26 %
|
Apteekin Sana-sol Vegaani D3-vitamiini 25 mikrog 180 tabl.Tuotenro: 2208775Apteekin Sana-sol Vegaani D3-vitamiini 25 µg on D3-vitamiinivalmiste, joka sopii myös vegaaneille ja kasvissyöjille. Valmisteen D3-vitamiini on peräisin levästä. Tabletti on mantelinmuotoinen, minkä ansiosta se on helpompi niellä kuin tavallinen, pyöreä tabletti.
1 tabletti(a) = 0,09 €
|
APTEEKKI D3-vitamiini 20 mikrog 100 tablTuotenro: 9215797APTEEKKI D3-vitamiini on valmistettu Suomessa. Pieni purutabletti. D-vitamiini tukee immuunijärjestelmän toimintaa.
1 kpl = 0,10 €
|
APTEEKKI D3-vitamiini 20 mikrog öljykapseli 200 kapsTuotenro: 929582220 mikrogrammaa D3-vitamiinia nieltävänä öljykapselina. Kapseli on pienikokoinen, joten nieleminen nesteen kera on helppoa.
1 kpl = 0,09 €
|
APTEEKKI D3-vitamiini 50 mikrog 100 tabl.Tuotenro: 9215819APTEEKKI D3-vitamiini 50 mikrog on vahva, suomalainen D-vitamiini. Mieto sitruksen makuinen purutabletti.
1 kpl = 0,14 €
|
Apteq C+D+Sinkki 90 tabl.Tuotenro: 9290751Apteq C+D+Sinkki vastustuskyvyn ylläpitoon. Raikas appelsiinin ja tyrnin makuinen purutabletti.
1 tabletti(a) = 0,22 €
|
bertil's D3-vitamiini 50 mikrog. 150 purutabl.Tuotenro: 9286934bertil´s D3-vitamiini appelsiininmakuisena purutablettina. Hammasystävällinen ksylitolitabletti sisältää 50 mikrogrammaa D3-vitamiinia. Kotimainen tuote.
1 tabletti(a) = 0,08 €
|
bertil's Folaatti + D3 90 tabl.Tuotenro: 340975bertil’s Folaatti + D-vitamiini sisältää raskausajan tärkeimmät vitamiinit helposti imeytyvässä ja aktiivisessa muodossa. Folaatti on foolihapon aktiivinen muoto, jota elimistö tarvitsee raskaudenaikaiseen kudosten normaaliin kasvuun. D3-vitamiini edistää kalsiumin imeytymistä ja sikiön normaalia luuston kehittymistä.
1 tabletti(a) = 0,20 €
|
Bioteekin Super D-tippa 8 mlTuotenro: 2072288Bioteekin Super D-tippa on vahva ja riittoisa, nestemäinen d-vitamiinivalmiste, joka sopii aikuisille ja lapsille. Yksi tippa sisältää 10 µg hyvin imeytyvää D3-vitamiinia ja yhdessä pullossa on 280 tippaa. |
Bioteekin Super D-vitamiini 100 µg 60 kaps.Tuotenro: 2071686Bioteekin Super D-vitamiini 100 mikrogrammaa on vahva ja hyvin imeytyvä öljypohjainen D-vitamiinivalmiste. Valmisteen pellavansiemenöljy edistää rasvaliukoisen D-vitamiinin imeytymistä.
1 Kapselia = 0,25 €
|
D-Pearls 125 mikrogTuotenro: 2099174D-Pearls pienet, helposti nieltävät kapselit sisältävät D3-vitamiinin kylmäpuristetussa oliiviöljyssä, josta rasvaliukoinen D-vitamiini imeytyy hyvin. D-Pearls D-vitamiinikapselit on pakattu läpipainopakkaukseen.
1 Kapselia = 0,43 €
|
D-Pearls 20 mikrog 120 kaps.Tuotenro: 2032209D-Pearls pienet, helposti nieltävät kapselit sisältävät D3-vitamiinin kylmäpuristetussa oliiviöljyssä, josta rasvaliukoinen D-vitamiini imeytyy hyvin. D-Pearls D-vitamiinikapselit on pakattu läpipainopakkaukseen.
Tuote on tilapäisesti loppunut.
1 Kapselia = 0,13 €
|
D-Pearls 38 mikrog 160 kaps.Tuotenro: 2053981D-Pearls pienet, helposti nieltävät kapselit sisältävät D3-vitamiinin kylmäpuristetussa oliiviöljyssä, josta rasvaliukoinen D-vitamiini imeytyy hyvin. D-Pearls D-vitamiinikapselit on pakattu läpipainopakkaukseen.
1 Kapselia = 0,17 €
|
Devisol 10 mikrogDevisol 10 mikrog on raikkaan sitruksen makuinen d-vitamiini purutabletti. Sisältää D3-vitamiinia, 100 tai 200 tabl. pakkauskoko.
Normaalihinta
10,50 €
1 kpl = 0,08 €
Säästät 20 %
|
Devisol 20 mikrogDevisol, pirteän sitruksen makuinen D-vitamiini purutablettina.
Normaalihinta
18,50 €
1 kpl = 0,07 €
Säästät 20 %
|
Devisol Berry 20 mikrog 200 tabl.Tuotenro: 9251943Devisol Berry 20 mikrog D-vitamiini on mansikanmakuinen tabletti. Tabletin voi imeskellä, pureskella, niellä tai tarvittaessa jauhaa.
Normaalihinta
18,40 €
1 kpl = 0,07 €
Säästät 20 %
|
Devisol Dino 15 mikrogPehmeä dinosauruksen muotoinen D-vitamiinivalmiste mustikan ja appelsiinin makuisena. Yhdessä dinossa on 15 mikrogrammaa vitamiinia.
Normaalihinta
11,60 €
1 kpl = 0,15 €
Säästät 20 %
|
Devisol Dino Mansikka 10 mikrogDinosauruksen muotoinen, mansikan makuinen D-vitamiinipurutabletti. Hyvänmakuisen tabletin voi joko pureskella tai imeskellä.
Normaalihinta
11,60 €
1 tabletti(a) = 0,09 €
Säästät 20 %
|
Uusi Devisol Dino Mix 10 mikrogHauska dinosauruksen muotoinen purutabletti sisältää 10 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. Samassa pakkauksessa mansikan, banaanin ja päärynän makuisia tabletteja. DeviSol Dino Mix on saatavilla apteekeista 100 ja 200 tabletin pakkauksissa.
Normaalihinta
11,60 €
1 tabletti(a) = 0,09 €
Säästät 20 %
|
Devisol Drops 10 mlHelppokäyttöinen D3-vitamiinia sisältävä tippavalmiste, joka soveltuu päivittäisen D-vitamiinin saannin varmistamiseen vauvaiästä lähtien.
1 l = 450,00 €
|
Devisol Fruity 20 mikrog 200 tablTuotenro: 9254099Devisol Fruity 20 mikrog D-vitamiinissa maistuu raikas hedelmä. Purutabletin voi pureskella, imeskellä tai niellä. Sopii koko perheelle.
Normaalihinta
18,50 €
1 kpl = 0,07 €
Säästät 20 %
|
Devisol mustikka 20 mikrog 200 tabl.Tuotenro: 9289673Devisol mustikka 20 mikrog D-vitamiinitabletin voi imeskellä, pureskella, niellä tai tarvittaessa jauhaa. Valmistettu Suomessa.
Normaalihinta
18,50 €
1 kpl = 0,07 €
Säästät 20 %
|
Devisol mustikka 50 mikrog 200 tabl.Tuotenro: 9297549Devisol mustikka 50 mikrog D-vitamiinitabletin voi imeskellä, pureskella, niellä tai tarvittaessa jauhaa. Valmistettu Suomessa.
Normaalihinta
26,40 €
1 tabletti(a) = 0,11 €
Säästät 20 %
|
Devisol Neutral 20 mikrog 200 tabl.Tuotenro: 9251976DeviSol Neutral 20 mikrog on makuaineeton sekä sokeriton D-vitamiini. Nieltävä pieni tabletti, helposti nieltävä myös lapsille.
Normaalihinta
18,50 €
1 kpl = 0,07 €
Säästät 20 %
|
Devisol Neutral 50 mikrog 200 tabl.Tuotenro: 9280653DeviSol Neutral 50 mikrog on makuaineeton sekä sokeriton vahva D-vitamiini. Nieltävä pieni tabletti.
Normaalihinta
26,40 €
1 kpl = 0,11 €
Säästät 20 %
|
Devisol Oliiviöljy 100 mikrog 100 kapsTuotenro: 9508933DeviSol Oliiviöljy 100 mikrog sisältää hyvin imeytyvää D3-vitamiinia ja korkealaatuista ekstra-neitsytoliiviöljyä. Helposti nieltävä kapseli.
Normaalihinta
19,80 €
1 Kapselia = 0,16 €
Säästät 20 %
|
Devisol Oliiviöljy 50 mikrog 150 kapsTuotenro: 9508922DeviSol Oliiviöljy 50 mikrog sisältää hyvin imeytyvää D3-vitamiinia ja korkealaatuista ekstra-neitsytoliiviöljyä. Helposti nieltävä kapseli.
Normaalihinta
19,80 €
1 Kapselia = 0,11 €
Säästät 20 %
|
Devisol Strong 100 mikrog 100 tabl.Tuotenro: 9252614Devisol Strong sisältää 100mcg hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. Raikas ja luonnollinen sitrusaromi. Tabletin voi pureskella, jauhaa tai niellä
Normaalihinta
20,90 €
1 tabletti(a) = 0,17 €
Säästät 20 %
|
Devisol Strong 50 mikrog purutabl.Vahvempi Devisol Strong 50 mikrog. on kehitetty erityisesti lisääntyneeseen D-vitamiinin tarpeeseen. Sitruksen makuinen purutabletti.
Normaalihinta
16,10 €
1 kpl = 0,13 €
Säästät 20 %
|
1 - 30 / 83 tuloksesta |
|