Varpaat
Varpaiden vaivat ovat ikäviä, koska jalkoja tarvitaan päivittäiseen liikkumiseen. Varpaiden virheasennot tai sisäänkasvaneet varpaankynnet voidaan kuitenkin useimmiten hoitaa kotona. Erilaiset varpaanoikaisijat ja -erottajat sekä muut varpaiden hoitoon tarkoitettavat tuotteet helpottavat oireita.
Vasaravarvas aiheuttaa kipua ja hankausta
Vasaravarvas on nivelestä koukistunut varvas, jonka pää osuu maahan ja päkiän nivel yliojentuu. Se voi olla missä tahansa varpaassa paitsi isovarpaassa. Vasaravarvas huomataan yleensä siitä, että sen takia päkiänivelet alkavat aristaa seisomisen tai kävelyn yhteydessä. Varvas saattaa myös hangata kenkään. Vasaravarvas johtuu tavallisesti jalkaterän lihasten epätasapainosta tai vääränlaisista kengistä. Myös esimerkiksi diabetes, nivelreuma tai psoriasis voi aiheuttaa vasaravarpaan.
Vasaravarvasta hoidetaan poistamalla kipua, pitämällä varvas liikkuvana ja suojaamalla varvasta turhalta hankaukselta. On tärkeää käyttää oikean kokoisia kenkiä ja sukkia sekä venytellä ja hieroa jalkojen kireitä lihaksia. Varvasta voidaan oikaista käyttämällä Comforsil vasaravarpaan oikaisijaa. Jos kotihoidosta ei ole apua, on hyvä kääntyä jalkaterapeutin tai fysioterapeutin puoleen.
Varpaanerottaja oikaisee varpaan oikeaan asentoon
Varpaat voivat vinoutua. Vinossa oleva varvas saattaa olla kipeä ja hangata vieressä olevaa varvasta ja aiheuttaa ongelmia, kuten kovettumia ja ihon rikkoutumista. Sisäänpäin kääntyvä isovarvas aiheuttaa niveleen herkästi vaivaisenluun, kun tyvinivel kuormittuu liikaa ja tulehtuu. Vaivaisenluu saattaa syntyä myös pikkuvarpaaseen.
Vinoutuneen varpaan hoito kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin. Kun virheasento on lievä ja sitä oikaistaan säännöllisesti varpaanerottajalla, vaikutus on pitkäaikainen. Varpaanerottajista on apua erityisesti vaivaisenluille, koska varpaan oikea asento helpottaa tyvinivelen kipua nopeasti. Esimerkiksi Comforsil varpaanerottaja oikaisee varpaan oikeaan asentoon. Varpaanerottaja on silikonia, joten se on pehmeää ja mukava käyttää.
Sisäänkasvanut varpaankynsi kannattaa hoitaa nopeasti
Sisäänkasvanut varpaankynsi tarkoittaa sitä, että kynnen reunus kasvaa kynnen viereiseen ihoon niin, että se tulehtuu. Se voi johtua liian leveästä kynsilevystä, pihtikynnestä tai kynnen vauriosta. Sisäänkasvanut kynsi on useimmiten isovarpaassa. Se aiheuttaa punoitusta ja turvotusta ja voi olla kipeä. Jos vaiva pitkittyy, kynnenvieruksen kudos voi alkaa kasvaa kynnen päälle.
Sisäänkasvaneen varpaankynnen hoito olisi hyvä aloittaa heti oireiden ilmaantuessa. On tärkeää saada kynnen kulma paljastettua. Se onnistuu helpoiten silloin, kun jalkoja on pehmitetty esimerkiksi jalkakylvyssä.
Comforsil isovarpaan oikaisija lankarulla 2 kpl M-kokoComforsil varpaanerottaja on lankarullan muotoinen ja sopii isovarpaan asennon korjaamiseen. Pehmeää ja helposti puhdistettavaa silikonia. 17,00 €
1 kpl = 8,50 €
|
Comforsil varpaanerottaja puolikuu 3 kplComforsil varpaanerottaja on puolikuun muotoinen oikaisija tiiviisiin varvasväleihin ehkäisemään varpaan kääntymistä viereisen päälle. Helpottaa myös vaivaisenluun aiheuttamia vaivoja. 15,59 €
1 kpl = 5,20 €
|
Comforsil varvastuppi silikoni 2 kplComforsil varvastuppi suojaa koukkuasennossa (ns. vasaravarvas) olevan varpaan päätä. Pehmeää ja helposti puhdistettavaa silikonia. 21,05 €
1 kpl = 10,53 €
|
Comforsil vasaravarpaan oikaisija varvaslenkillä 2 kplComforsil vasaravarpaan oikaisija suoristaa koukussa olevat varpaat oikeaan asentoon. Vähentää painetta varpaiden päissä ja lievittää kipua. 23,38 €
1 kpl = 11,69 €
|
Mills ihonsuojaputki varpaille 2 kplTuotenro: 9202454Mills ihonsuojaputki on vaahtomuovinen suoja varpaiden ja sormien ihon suojaamiseen hankaukselta ja paineelta. Leikattava. 8,30 €
1 kpl = 4,15 €
|
Mills lampaanvilla 20 gTuotenro: 9202498Mills leikattava lampaanvilla on hyvin pehmeää, erikoispuhdistettua lampaanvilla, joka imee tehokkaasti kosteutta ja ihonpinnan kuivana. Hautumien ehkäisyyn ihopoimuissa ja varvasväleissä. 9,40 €
1 kg = 470,00 €
|
Mills suojaputki varpaille pituus 10 cmTuotenro: 9202311Mills suojaputki on kangaspäällysteinen, geelivuorattu nivelsuoja varpaille. Leikattava. 15,89 €
1 m = 158,90 €
|
Mills varvastuppi kangaspäällyste 2 kplTuotenro: 9202289Mills varvastuppi on sisältä hygieenistä silikonia ja päältä pehmeää kangasta. Suojaa varpaanpäätä. 14,98 €
1 kpl = 7,49 €
|
Mills jalkakylpysuola antiseptinen 250 gTuotenro: 9275439Antiseptinen Mills jalkakylpysuola, joka ennaltaehkäisee tehokkaasti jalkojen sieni-infektioiden leviämistä ja uusiutumista puhdistamalla samalla ihoa. 21,66 €
1 kg = 86,64 €
|
Mills Geelityyny varpaille 10 cm 1 kplTuotenro: 9202729Geelityyny vähentää kovettumaan tai känsään kohdistuvaa painetta ja lievittää kipua.
14,07 € |
Mills Varpaiden erottaja 2 kplTuotenro: 9203444Varvaskampa suojaa varpaiden välistä ihoa ja tukee kevyesti varpaiden asentoa.
7,49 € |
Boreas jalkakylpysuola 250 gTuotenro: 9288694Boreas jalkakylpysuola virkistää ja elvyttää jalkoja. Jalkakylpysuolan säännöllinen käyttö pehmittää tehokkaasti kovettumia ja paksuuntunutta ihoa sekä ehkäisee jalkojen kuivumista ja jalkahikeä. 9,92 €
1 kg = 39,68 €
|
Epitact Jäykkä Oikaisija YökäyttöönTuotenro: 341246Yökäyttöön tarkoitettu oikaisija korjaa isovarpaan asentoa ja hidastaa vaivaisenluun pahentumista. 46,55 € |
Mills Lampaanvilla 35 gTuotenro: 9542395Mills Lampaanvilla suojaa ihoa hiertymiltä, estää hautumien syntymistä, edistää hautuneen ihon paranemista, lämmittää palelevia jalkoja ja varpaita ja toimii pehmikkeenä kengässä. 16,50 €
1 kg = 471,43 €
|
Mills Lampaanvilla 100 gTuotenro: 9255045Mills Lampaanvilla suojaa ihoa hiertymiltä, estää hautumien syntymistä, edistää hautuneen ihon paranemista, lämmittää palelevia jalkoja ja varpaita ja toimii pehmikkeenä kengässä. 34,40 €
1 kg = 344,00 €
|

